Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy Teeripuiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään ympäröivää vihreyttä.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuu, eikö vain, että olemme hetken täysin erossa kaupungin hälystä? Täällä Teeripuistossa ilma tuntuu erilaiselta, raskaammalta ja samalla raikkaammalta. Nuo vanhat puut, jotka kaartuvat ylitsemme, eivät ole vain osa maisemaa, vaan ne ovat hiljaisia todistajia. Kun seisotte tässä, yritä unohtaa hetkeksi asfaltin äänet ja kuvittele, kuinka täällä on kuljettu vuosikymmeniä sitten. Täällä luonto ei ole vain koriste, vaan se on kietoutunut tiukasti ihmisen historiaan, työhön ja arkeen. Tässä puistossa on jotain sellaista, mitä ei löydä hoidetuilta nurmikoilta; täällä on kerroksia, muistoja ja tietysti ripaus mystiikkaa, joka odottaa löytäjäänsä.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä tämä paikka on oikeasti ollut. Teeripuisto ei syntynyt suunnitelman mukaan, vaan se on jäänyt jäljelle kaupungin kasvun keskelle. Jos kelaamme aikaa taaksepäin, täällä on vallinnut täysin erilainen maailma. Alue on ollut osa laajempaa metsä- ja luontokokonaisuutta, jossa ihminen ja luonto elivät symbioosissa, mutta usein kovissakin oloissa. Täällä on liikkunut metsästäjiä, puunhakkaajia ja kaupungin laidalla asuvia ihmisiä, joiden elämä riippui suoraan siitä, mitä maa antoi. Teeripuiston nimi itsessään viittaa lintuihin, jotka täällä pesivät, mutta pinnan alla on tarinoita raadollisesta työstä ja selviytymisestä. Kun kaupungistuminen vyöryi yli, suuri osa ympäröivästä metsästä katosi, mutta tämä pieni keidas jäi jäljelle. Se on kuin aikakapseli, joka muistuttaa meitä siitä, että ennen betonirakenteita täällä vallitsi villi luonto, joka määritteli ihmisen rytmin.
Ja tässä kohtaa meidän on puhuttava niistä asioista, joita ei löydy virallisista opaskirjoista. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut huhuja Teeripuiston salaisuuksista. Sanotaan, että tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti hämärän aikaan, voi tuntea oudon läsnäolon. Jotkut kertovat vanhoista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy kartalta, ja toiset taas kuiskailevat kadonneista esineistä tai piilotetuista muistoista, jotka on jätetty puiden juurille suojaan. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko puistolla oma tietoisuutensa? Ehkäpä se on vain luonnon tapa suojella itseään. Teeripuistossa on se tietty lataus, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi. Se on paikka, jossa myytti ja todellisuus kietoutuvat yhteen, ja jossa jokainen varjo saattaa kertoa tarinan, jota emme vielä osaa tulkita.
Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme ja kuljemme syvemmälle näiden puiden varjoon, pyydän teitä yhtä asiaa. Älkää vain kävelkö, vaan kuunnelkaa. Kuunnelkaa, mitä tuuli kuiskailee lehvistössä ja miltä maa tuntuu jalkojenne alla. Teeripuisto ei paljasta kaikkia salaisuuksia kerralla, vaan se vaatii kärsivällisyyttä ja avointa mieltä. Katsokaa tarkasti noita vanhoja runkoja ja miettikää, keitä kaikki ne ihmiset ovat olleet, jotka ovat täällä ennen meitä kulkeneet. Olkaa varovaisia, ettette astu liian syvälle myytteihin, mutta antakaa uteliaisuuden johdattaa. Tervetuloa kokemaan tämä palanen historiaa ja luonnon rauhaa. Mennäänpä katsomaan, mitä puisto meille tänään näyttää.