Lottapuisto

(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imureiden rauhoittua. Hän puhuu rauhallisella, mutta intohimoisella äänellä.) Katsokaa ympärillenne. Täällä, kun tuuli humisee näissä vanhoissa mäntyjen oksissa ja jalkojemme alla tuntuu pehmeä, kostea sammal, on jotain sellaista, mitä ei löydä mistään muualta. Tervetuloa Lottapuistoon. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä osa tarinaa. Huomaatteko, miten ilma tuntuu puhtaammalta ja miten hiljaisuus on melkein käsin kosketeltavaa? Tämä paikka on kuin aikakone. Kun astumme syvemmälle metsään, kaupungin melu ja nykyajan kiire jäävät taaksemme. Me emme ole vain kävelyllä puistossa, vaan me astumme tilaan, jossa luonto on hitaasti ottanut takaisin sen, minkä ihminen kerran rakensi. Tunnetelettekö sen jännityksen ilmassa? Mutta tämä ei ole vain kaunis metsä. Jos katsotte tarkkaan noita kiviä ja mättäitä, ne kertovat tarinaa ajasta, jolloin täällä vallitsi aivan erilainen rytmi. Historiallisesti Lottapuisto on ollut osa suurempaa kokonaisuutta, jossa hyöty ja luonnon kunnioitus kohtasivat. Täällä on liikkunut ihmisiä, jotka tunsivat jokaisen puron ja jokaisen kallion kolon. Ennen kuin tämä alue määriteltiin puistoksi, se oli elinkeinon lähde, paikka, jossa metsän antimet ja maan muodot määrittivät ihmisen arjen. Voitte kuvitella ne vanhat polut, joita pitkin on kuljettu raskaita kuormia kantaen, ja ne hetket, kun metsästä on palattu kotiin hämärän laskeutuessa. Se oli aikaa, jolloin ihminen eli symbioosissa ympäristönsä kanssa, ja vaikka maailma ympärillä muuttui, tämä metsä säilytti sielunsa. Sitten on tietysti ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Jokaisessa tällaisessa metsässä on salaisuutensa, ja Lottapuistossa ne tuntuvat erityisen vahvoilta. Paikalliset ovat vuosia kuiskailleet tarinoita näkymättömistä poluista ja paikoista, joissa aika tuntuu pysähtyvän. Sanotaan, että tietyissä kohdissa puistoa, juuri tuollaisissa tiheiköissä, voi tuntea jonkun katseen selässään – ei pelottavalla, vaan pikemminkin suojelevalla tavalla. Onko kyseessä vain mielikuvitus vai metsän oma muisti? Monet uskovat, että täällä asuu luonnon henki, joka vahtii puiston rauhaa. Se on se mystinen vetovoima, joka saa meidät pysähtymään ja kuuntelemaan tarkemmin. Ehkäpä ne, jotka osaavat hiljentyä, kuulevat vieläpäivänäkin menneisyyden kaiun tuulessa. Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää aistia tämä paikka. Etsikää se kohta, jossa tunnette itsenne pieneksi luonnon rinnalla, mutta samalla osaksi jotain paljon suurempaa. Lottapuisto ei anna kaikkia vastauksiaan heti, vaan ne pitää ansaita uteliaisuudella ja kunnioituksella. Muistakaa, että me olemme täällä vain vieraita, ja meidän tehtävämme on jättää tämä paikka yhtä koskemattomaksi kuin se meidät vastaanotti. Jätetään siis askelemme kevyiksi ja mieli avoimeksi. Olkaa hyvät, tulkaa perään, niin katsotaan, mitä metsä meille vielä paljastaa.