Adolf Erik Nordenskiöldin muistomerkki

(Opas pysähtyy muistomerkin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää lämpimästi.) Katsokaa tätä miestä. Seisomme tässä, keskellä kaupungin sykettä, mutta jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein tuntea kasvoillanne sen purevan, jäisen viiman, joka puhaltaa Siperian rannikoilta. Tunnutteko sen? Se on se sama kylmyys, joka koetteli ihmismieltä ja terästä yli sata vuotta sitten. Tämä ei ole vain pronssipatsas tai kivenpala kaupunkikuvassa, vaan se on ankkuri, joka sitoo meidät aikaan, jolloin maailman karttoihin oli vielä valkoisia läiskiä. Aikaan, jolloin ihminen ei luottanut satelliitteihin, vaan tähtiin, kompassiin ja puhtaaseen, järkähtämättömään tahdonvoimaan. Tervetuloa tutustumaan mieheen, joka kieltäytyi hyväksymästä sanaa mahdotonta. Adolf Erik Nordenskiöld ei ollut pelkkä seikkailija, vaan hän oli tiedemies, tarkka ja kurinalainen tutkija. Hänen suurin elämäntyönsä, Koillisnavan reitin löytäminen, oli aikansa valtava strateginen ja tieteellinen saavutus. Kuvitelkaa itsenne Vega-alukseen vuonna 1878. Purjeet pullistuvat, mutta edessä on vain loputon, liukuva jäävuorten seinämä. Nordenskiöld ei kuitenkaan rynnännyt sokeasti eteenpäin. Hän tutki virtauksia, seurasi jäänopeuksia ja suunnitteli jokaisen mailin millintarkasti. Kun hän lopulta purjehti maailman ensimmäisenä Siperian pohjoispuolella ja yhdisti Atlantin ja Tyynenmeren, hän ei vain löytänyt uutta reittiä kaupalle, vaan hän todisti koko maailmalle, että pohjoinen ei ole vain kuolemanloukku, vaan avoin tie. Se oli voitto järjelle yli pelon. Mutta tiedättekö, mikä tässä kaikessa on se mielenkiintoisin yksityiskohta? Se ei ollut vain voitto, vaan se oli lähes katastrofi. Vega-alus jäi jumiin jäihin kuukausiksi, ja miehistö joutui viettämään koko talven täydellisessä eristyksessä, pimeyden ja pakkasen keskellä. Siinä kohtaa syntyi se myytti Nordenskiöldistä rauhallisena johtajana. Sanotaan, että kun muut alkoivat murtua eristyksen alla, hän piti yllä tiukkaa tieteellistä rutiinia. Hän järjesti luentoja ja mittauksia ikään kuin he olisivat olleet yliopiston auditoriossa, eivätkä jäätyneen meren keskellä. Tämä kyky pitää mieli kirkkaana, kun kaikki ympärillä on kaaosta, on se näkymätön voima, joka tekee tästä muistomerkistä merkityksellisen. Se muistuttaa meitä siitä, että suurin matka ei ole se, joka kuljetaan mailina, vaan se, joka kuljetaan oman mielen sisällä. Joten, kun katsotte tätä patsasta nyt uudelleen, älkää nähneet vain historiallista henkilöä, vaan kysykää itseltänne: mikä on teidän oma pohjoinen reittinne? Mikä on se tavoite, joka tuntuu tavoittamattomalta tai liian kylmältä kokeilla? Nordenskiöld opetti meille, että oikealla valmistautumisella ja periksiantamattomuudella jää murtuu aina lopulta. Toivon, että otatte tästä kohdasta mukaan palan sitä uteliaisuutta ja rohkeutta. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historiallisen matkan kanssani. Nyt jatketaan matkaa, mutta pidetään mielessä, että maailmassa on vielä löydettävää, jos vain uskaltaa katsoa horisontin taa.