Unicafe

*(Opas pysähtyy Unicafen eteen, ottaa rennosti asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennuksen julkisivua kohti.)* Katsokaapa tätä paikkaa. Ottakaa hetki aikaa ja vain hengittäkää tätä tunnelmaa. Tunnetteko te sen? Se on se tietty värinä, joka syntyy, kun vuosisatojen historia kohtaa nykypäivän kiireen. Täällä, Unicafen seinien sisällä, aika tuntuu hidastuvan. Kun astumme sisään, me emme vain mene kahvilaan, vaan me astumme eräänlaiseen aikakoneeseen. Täällä tuoksuu vastajauhattu kahvi, vanha paperi ja hienoinen vivahde menneiden aikojen pölyä, mutta sellaisella tavalla, joka tuntuu kodikkaalta. Se on se klassinen eurooppalainen boheemi henki, jossa keskustelut voivat kestää tunteja ja jossa ajatukset saavat lentää vapaasti. Tervetuloa paikkaan, jossa jokainen kulma kuiskailee tarinoita. Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mikä tämän paikan tekee erityiseksi. Unicafe ei ole vain rakennus, vaan se on osa kaupunkimme sosiaalista selkärankaa. Jos katsomme historian kirjaa, huomaamme, että tällaiset paikat toimivat aikanaan sivistyneistön, opiskelijoiden ja taiteilijoiden kohtaamispaikkoina. Kuvitelkaa nyt 1900-luvun alku: täällä on istuttu tweed-takit päällä, poltettu piippuja ja kiisteltyt politiikasta, filosofiasta ja taiteesta niin kiihkeästi, että kahvikupit ovat jääneet pöydille kylminä. Tämä on ollut älyllisen vapauden tyyssija. Arkkitehtuurissa näkyy se aikakausi, jolloin yksityiskohdilla oli merkitystä – katsokaa noita listoja ja materiaaleja. Ne on tehty kestämään aikaa, ja ne ovat nähneet kaupungin muuttuvan ympärillään, sodat, nousut ja laskut, mutta tämä paikka on pysynyt ankkurina, joka muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet. Ja tässä tulee se osa, jota ei löydä virallisista opaskirjoista. Kertomukset kertovat, että Unicafen varjoissa on liikuttuja ihmisiä, joiden nimet on pyyhitty historiasta, mutta joiden vaikutus on ollut valtava. Sanotaan, että täällä on solmittu salaisia sopimuksia ja kirjoitettu kiellettyjä manifesteja, jotka ovat muuttaneet yhteiskuntaamme. On olemassa myytti tietystä pöydästä, jonka ääressä on istunut kaupungin merkittävimpiä ajattelijoita juuri silloin, kun maailma on ollut kaaoksessa. Jotkut sanovat, että jos istuu siinä pöydässä täydellisessä hiljaisuudessa, voi melkein kuulla menneiden sukupolvien kuiskaukset ja niiden intohimon. Se on se näkymätön kerros, tuo mystiikka, joka tekee Unicafesta enemmän kuin vain nähtävyyden; se tekee siitä elävän organismin, joka kantaa mukanaan kaupungin sielua. Nyt, kun olemme saaneet historian ja myytit kertaalleen läpi, ehdotan seuraavaa. Älkää vain katselko tätä paikkaa ulkopuolelta, vaan astukaa sisään. Tilatkaa itsellenne kuppi vahvaa kahvia, etsikää itsellenne nurkka, jossa tunnette itsenne kotoisaksi, ja antakaa ajatustenne vaeltaa. Kysykää itseltänne, millaisia keskusteluja tässä samassa tilassa on käyty sata vuotta sitten ja mitä tarinoita te itse jättäisitte tänne jälkeenne. Olkaa hyvä, menkää ja kokekaa Unicafe kaikilla aisteillanne. Minä odottelen teitä täällä ulkopuolella, kun olette imeneet itseenne tämän ainutlaatuisen tunnelman. Nauttikaa hetkestä!