Luku 1
(Opas pysähtyy leikkipaikan reunalle, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän puhuu rauhallisesti, mutta innostuneesti, elehtien käsin kohti ympäröivää metsää.)
Katsokaa ympärillenne. Tässä me nyt seisomme, keskellä tätä upeaa Ilveskorvenpuistoa. Kuulkaa, miltä täällä kuulostaa. Tuo tuulen humina männyissä ja kaukainen puron solina – se on kuin luonnon omaa musiikkia. Tämä leikkipaikka ei ole vain paikka, jossa lapset juoksevat, vaan se on ikkuna johonkin paljon suurempaan. Täällä kaupungin kiire vaihtuu metsän hiljaisuuteen ja hiekka jalkojen alla muistuttaa meitä siitä, että olemme vain vieraita tässä ikiaikaisessa valtakunnassa. Tunnitteko sen tuoksun? Se on kosteaa sammalta, havua ja puhdasta happea. Se on se tunne, kun ihminen palaa kotiin, vaikka ei olisi koskaan ennen täällä käynyt.
Mutta jos me menemme hetkeksi syvemmälle historian kerroksiin, niin tämä alue ei ole aina ollut vain virkistyspuisto. Tämä metsä on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Ennen kuin täällä oli hoidettuja polkuja ja leikkivälineitä, nämä korvet olivat elintärkeitä. Täällä on kulkenut metsästäjiä, puunhakkaajia ja ehkäpä jopa salakuljettajia, jotka hyödyntivät maaston muotoja piiloutumiseen. Ilveskorven kaltaiset alueet olivat kaupungistumisen keskellä viimeisiä turvapaikkoja, missä luonto sai vielä määrätä ehdot. Täällä on tehty tulta, levätty raskaan työpäivän jälkeen ja tarkkailtu metsän eläimiä. Jokainen vanha puu, joka täällä seisoo, on kuin elävä arkisto. Ne ovat nähneet, kuinka ympäröivä maailma on muuttunut hevoskärryistä autoihin ja hiljaisuudesta kaupungin kohinaan, mutta itse metsän sydän on pysynyt lähes samana.
Sitten on tietysti se, mistä puistonsa nimi tulee. Ilves. Se ei ole vain nimi, vaan se on legenda. Sanotaan, että näiden korpien syvimmillä kolkilla asuu vieläkin metsän henki, suuri ja hiljainen ilves, joka tarkkailee meitä varjoista. Vanhoissa tarinoissa kerrotaan, että ilves ei ole vain eläin, vaan metsän vartija. Se ilmestyy vain niille, jotka osaavat oikein kuunnella ja jotka kunnioittavat luontoa. Monet ovat vannoneet nähneensä keltaiset silmät tuijottavan tiheiköstä juuri silloin, kun olemme hiljaisimmillamme. Onko se vain mielikuvitusta vai kenties jotain, mitä tiede ei selitä? Ehkäpä tämä leikkipaikka on rakennettu juuri tähän, jotta uusi sukupolvi oppisi taas liikkumaan metsässä ja tuntemaan sen mystiikan, jota me aikuiset olemme ehkä vähän unohtaneet.
Joten, kun te nyt jatkatte matkaanne ja ehkä katsotte lapsia leikkimässä tai istutte hetken hiljaisuudessa, muistakaa, että seisotte historian ja myyttien päällä. Älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää. Kuunnelkaa, mitä tuuli kuiskaa ja katsokaa tarkkaan puiden varjoihin. Ehkäpä tänään on se päivä, jolloin metsän vartija päättää näyttäytyä teille. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen matkan. Nyt on teidän vuoronne tutkia, kokeilla ja löytää omat salaisuutensa tästä upeasta Ilveskorvesta. Olkaa hyviä ja nauttikaa luonnon rauhasta.
