Melankolikko, sangviinikko, flegmaatikko ja koleerikko

(Opas pysähtyy ryhmän kanssa neljän hahmon eteen, laskee äänensä hieman ja katsoo ympärillään olevia rakennuksia ennen kuin kääntyy ryhmään päin.) No niin, hyvät matkailijat, pysähtykää hetkeksi. Katsokaa näitä neljää hahmoa. Ensimmäisellä silmäyksellä ne näyttävät ehkä vain sympaattisilta patsailta tai koristeilta kaupunkikuvassa, mutta jos me suljemme silmämme hetkeksi ja annamme mielikuvituksen kulkea, me huomaamme, että me seisomme itse asiassa ihmismielen muinaisessa kartassa. Täällä, näiden hahmojen äärellä, ei ole kyse vain taiteesta, vaan jostain paljon syvemmästä: siitä, miten me olemme vuosisatojen ajan yrittäneet ymmärtää itseämme, tunteitamme ja sitä, miksi jokainen meistä reagoi maailmaan niin eri tavalla. Tunnukaa tuo ilmassa leijuva odotus; täällä kohtaavat intohimo, suru, tyyni rauha ja räjähdysmäinen viha. Mennäänpä nyt vähän syvemmälle historiaan, koska nämä neljä tyyppiä – melankolikko, sangviinikko, flegmaatikko ja koleerikko – eivät keksitty vain eilen. Meidän on mentävä takaisin antiikin Kreikkaan, Hippokrateen aikaan. Silloin uskottiin, että meidän kehossamme virtaa neljä eri nestettä: veri, lima, keltasappi ja mustasappi. Jos näiden nesteyden tasapaino heitti, ihminen muuttui. Sangviinikko oli se veren vallassa oleva, aina iloinen, sosiaalinen ja ehkä hieman kevytpäinen. Koleerikko taas oli keltasapin vanki; hän oli päättäväinen, ärtyisä ja valmis taistelemaan viimeisestäkin asiasta. Sitten meillä on flegmaatikko, liman hallitsema, se tyyni ja rauhallinen kallio, jota ei mikään hätä saa horjuttamaan. Ja lopuksi, se syvällisin heistä, melankolikko, mustasapin värjäämä. Hän on se pohdiskelevainen, herkkä ja usein surumielinen sielu, joka näkee maailman varjojen kautta. Tämä teoria hallitsi lääketiedettä ja psykologiaa lähes kaksi tuhatta vuotta. Se oli tapa selittää sielun myrskyt biologialla. Mutta tässä on se juttu, se pieni salaisuus, jota ei aina mainita oppaissa. Nämä hahmot eivät ole vain luokitteluja, vaan ne ovat peilejä. Legendojen mukaan, jos ihminen pysähtyy näiden patsaiden eteen ja uskaltaa kohdata sen tyypin, jota hän itsessään eniten pelkää, hän löytää sisäisen tasapainonsa. On sanottu, että monet kaupungin historian vaikuttajista tulivat tänne hiljaa, kaukana julkisuudesta, etsimään vastausta siihen, miksi heidän mielensä oli niin levoton. Ehkä koleerikko tuli pyytämään flegmaatikolta malttia, tai melankolikko etsimään sangviinikon naurua. Se on ikuinen myytti täydentävyydestä: kukaan meistä ei ole vain yhtä näistä, vaan me olemme palapeli, johon kaikki nämä neljä elementtiä sopivat jossain määrin. Joten, kun te nyt katsotte näitä hahmoja, älkää miettikö niitä vain kivenä tai historian jäänteenä. Kysykää itseltänne, kuka teistä on tänään pääroolissa? Oletteko te se tyyni tarkkailija vai kenties se, joka haluaisi vain huutaa maailmalle intohimostaan? Toivon, että otatte tästä hetkestä mukaan pienen palan ymmärrystä siitä, että meidän erimielisyytemme ja persoonallisuutemme ovat osa jotain paljon suurempaa ja vanhaa. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan mielen syvyyksiin kanssani. Nyt jatketaan matkaa, mutta pitäkää tämä tasapaino mielessänne loppupäivän ajan.