Suomenlinnan kesäteatteri

Tervetuloa, hyvät ystävät. Pysähtykää hetkeksi tässä. Suljekaa silmänne ja kuvitelkaa, kuinka merituuli puhaltaa kasvoillenne ja kaukaa kuuluu lokkien huuto sekä veden liplatus graniittia vasten. Me seisomme nyt paikassa, jossa luonto ja ihmiskäden rakentama historia kohtaavat tavalla, joka on jotain aivan erityistä. Katsokaa tätä Suomenlinnan kesäteatteria. Se ei ole vain lavasteita ja penkkejä, vaan se on ikkuna menneeseen. Täällä, keskellä tätä valtavaa linnoitusta, jossa on vuosisatojen ajan vallinnut kurinalaisuus, sotilaallinen jännite ja raskas työ, on syntynyt tila, joka on pyhitetty viihteelle, naurulle ja taiteelle. Tuntuuko se ilmassa? Se on se omituinen, lämmin kontrasti: ympärillämme on kylmää kiveä ja tykkejä, mutta täällä sykkii elämänilo. Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämäriin. Suomenlinna on itsessään valtava koneisto, Ruotsin ja myöhemmin Venäjän sotilaallinen voimanäyttö, mutta teatteritraditio on aina ollut osa ihmisen tarvetta paeta arjen ankeutta. Vaikka tämä nykyinen kesäteatteri on uudempi lisäys linnoituksen maisemaan, se jatkaa pitkää perinnettä, jossa kulttuuri on hakeutunut suojaan muurien sisälle. Mietikää niitä sotilaita, jotka täällä vuosia sitten vartioivat rannikkoa; heille taide ja musiikki olivat ainoita siltoja kotiin ja siviilielämään. Teatteri täällä ei ole vain viihdettä, vaan se on osa linnoituksen sielunmuutosta. Se, mikä oli kerran suljettu ja pelottava sotilasalue, on muuttunut avoimeksi kulttuurikeitaaksi. Kun katsotte lavan suuntaan, näette rakenteet, jotka on suunniteltu sopimaan tähän karuun ympäristöön, jotta esitykset eivät peittäisi historiaa, vaan keskustelisivat sen kanssa. Ja tässä kohtaa haluan kertoa teille pienen salaisuuden, jota ei löydä kaikista opaskirjoista. Sanotaan, että Suomenlinnan muurien välissä asuu enemmän kuin vain elävät ihmiset. Moni uskoo, että teatterin esitysten aikana, kun valot himmenevät ja yleisö vaikenee, vanhat vartijat ja kadonneet sielut tulevat katsomaan esityksiä varjoista. On kerrottu tarinoita siitä, kuinka näyttelijät ovat tunteneet selässään kylmän henkäyksen tai kuulleet vaimeaa naurua tyhjillä katsomoilla. Ehkäpä ne ovat vain tuulen kuiskaus kapeissa käytävissä, mutta on kiehtovaa ajatella, että taide on kieli, joka ylittää kuolemankin rajan. Täällä, missä historia on niin läsnä, raja näytellyn ja todellisen välillä hämärtyy. Teatteri on tavallaan portaali, jossa menneet sukupolvet pääsevät kokemaan uudelleen sen riemun, jota he kaipasivat keskellä ankaraa linnoituselämää. Nyt, kun olemme tunneet tämän paikan sykkeen, kehotan teitä: älkää vain kulkikaan tästä ohi. Astukaa hetkeksi katsomoon, istukaa alas ja vain kuunnelkaa. Antakaa mielikuvituksen kuljettaa teitä ajassa taaksepäin. Mietikää, millaisia tarinoita nämä kivet kertoisivat, jos ne vain osaisivat puhua. Suomenlinnan kesäteatteri on muistutus siitä, että vaikka maailma ympärillämme muuttuisi ja valtioiden rajat siirtyisivät, tarve kertoa tarinoita ja jakaa kokemuksia pysyy aina samana. Toivon, että vietätte täällä ihanaa aikaa ja ehkä, jos olette onnekkaita, näette jonkun vanhan vartijan hymyilevän teille varjoista. Olkaa tervetulleita nauttimaan historiasta ja taiteesta, tässä ainutlaatuisessa paikassa.