Nousukiito (itäpää)

(Opas pysähtyy Nousukiidon itäpäähän, katsoo hetken kaukaisuuteen ja kääntyy sitten ryhmän puoleen pieni hymy huulillaan.) Katsokaa ympärillenne. Tunnutteko sen? Tuon hienoisen vireen, joka kulkee täällä itäpäässä? Tervetuloa Nousukiidolle. Moni ohittaa tämän paikan kiireessä, mutta me pysähdymme. Täällä, missä maa tuntuu kurottavan kohti taivasta ja näkymä avautuu edessämme, aika ikään kuin hidastuu. Tässä kohdassa on jotain sellaista, mitä ei löydä oppaista tai kartoista. Se on tietynlaista jännitettä, muisto menneistä askeleista ja huokauksista. Kun seisotte tässä, ette ole vain katsomassa maisemaa, vaan olette osa jatkumoa. Hengittäkää syvään. Tunnukaa se viileys ja tuo hiljaisuus, joka kietoo meidät. Täällä historian havina ei ole vain sana, vaan se on läsnä jokaisessa kivessä ja jokaisessa tuulenvireessä. Jos menemme syvemmälle historian kerroksiin, tämä itäpää on ollut strategisesti ja symbolisesti merkittävä. Vuosisatojen ajan tällaiset kohdat ovat toimineet tarkkailupisteinä ja rajapintoina. Mietikää niitä ihmisiä, jotka seisoivat täsmälleen tässä samassa kohdassa satoja vuosia sitten. He eivät nähneet tätä modernia maailmaa, vaan heidän silmiensä edessä avautui villiä luontoa, laidunmaita ja kaukaisia kyliä. Tämä paikka on nähnyt vallan vaihtumisia, sodan uhkaa ja rauhan huokaisuja. Se on ollut paikka, josta on katsottu horisonttiin ja odotettu merkkejä – oli kyse sitten kauppakaravaaneista, vihollisjoukoista tai vain vuodenaikojen vaihtumisesta. Täällä on tehty päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet ympäröivän alueen kohtaloon. Rakenteet ja polut, jotka meidät tänne toivat, ovat vain kaikuja siitä valtavasta inhimillisestä vaivannäöstä, jolla tätä ympäristöä on muokattu ja hallittu. Mutta historian kirjat kertovat vain puolet totuudesta. Täällä itäpäässä liikkuu myös tarinoita, joita ei kirjoiteta arkistoihin. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Nousukiidon itäpää on eräänlainen energian solmukohta. Sanotaan, että tietyillä öillä, kun sumu nousee maasta ja kuu on oikeassa asennossa, voi kuulla kaukaisia ääniä – keskusteluja, jotka on käyty kauan sitten. On puhuttu salaisista kohtaamisista, kielletystä rakkaudesta ja valoista, jotka ovat syttyneet tyhjässä maisemassa. Osa pitää tätä vain kansanperinteenä, mutta kun seisoo täällä yksin hämärässä, on helppo uskoa, että maaperään on imeytynyt jotain sellaista, mitä järki ei selitä. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta elävän. Se ei ole vain maantieteellinen piste, vaan muistojen säiliö. Nyt, kun olette tunteneet tämän paikan hengen, kutsun teidät katsomaan vielä kerran tuonne etelään. Katsokaa, miten valo leikkii maanpinnalla. Historian ja myyttien välillä on vain ohut viiva, ja täällä Nousukiidolla me olemme juuri sillä viivalla. Toivon, että otatte tämän tunnelman mukaan matkaanne. Kun jatkamme kulkuamme, pohdikaa sitä, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tälle paikalle, jotta tulevat sukupolvet voisivat tuntea saman ihmettelyn kuin me nyt. Kiitos, että kuljette kanssani. Mennäänpä nyt eteenpäin, mutta jättäkää osa sydämestänne tänne itäpäähän.