Nousukiito (länsipää)

*(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja viittoo kädellään ympäröivää maisemaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, antaen taukojen korostaa sanoja.)* Katsokaapa ympärillenne. Täällä me nyt olemme, Nousukiidon länsipäässä. Tunnetehan tekin tuon tuulen, joka puhaltaa täällä hieman eri tavalla kuin muualla? Se tuo mukanaan jotain sellaista, mitä ei voi selittää pelkällä sääennusteella. On tässä paikassa jotain pysäyttävää, kun katsoo alas rinteeseen ja antaa katseen vaeltaa kaukaisuuteen. Tuntuu kuin aika hidastuisi, ja kaupungin kiireet jäisivät jonnekin tuonne taakse, näkymättömiin. Täällä, missä maa nousee jyrkästi ja avautuu maailmaan, on helppo tuntea itsensä pieneksi, mutta samalla osa jostain paljon suuremmasta. Onko teillä tunne, että nämä kivet ja tämä maa muistavat asioita, joita me emme enää kirjoissa lue? Jos menemme historian syvään päätyyn, niin tämäNousukiidon länsipää ei ole vain kaunis näköalapaikka, vaan se on ollut strateginen solmukohta vuosisatojen ajan. Mietikää niitä ihmisiä, jotka seisoivat täsmälleen tässä samassa kohdassa satoja vuosia sitten. He eivät tulleet tänne vain ihailemaan maisemia, vaan he tarkkailivat horisonttia. Täältä on nähty vihollisen lähestyminen, täältä on annettu merkkejä ja täältä on tehty päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet koko alueen kohtaloon. Tämä paikka on toiminut luonnollisena vartiotornina. Kun katsotte noita maastonmuotoja, näette, miten luonto on itse rakentanut puolustuksen. Jokainen kivi ja jokainen jyrkänne on ollut osa suurta peliä, jossa kyse oli selviytymisestä, vallasta ja rajoista. Täällä on kohdattu pelko ja toivo, ja jokainen askel, jonka me nyt otamme, on kuljettu tuhansia kertoja ennen meitä, usein hyvin eri mielialoin. Mutta historian kirjojen ulkopuolella liikkuu tietysti myös tarinoita, joita ei virallisesti kirjattu. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Nousukiidon länsipäässä on ovet johonkin muuhun. Sanotaan, että tietyissä valo-olosuhteissa, juuri ennen auringonlaskua, voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. On puhuttu salaisista poluista ja maanalaisista onkaloista, joita käytettiin viestinvälitykseen tai kenties pakenemiseen silloin, kun kaikki toivo oli menetetty. Jotkut uskovat, että täällä asuu maan henki, joka vartioi länsisuuntaa ja suojelee kaupunkia tulevilta myrskyiltä. Onko se vain kansanperintoa vai kenties muisto jostain todellisesta, mikä on ajan saatossa muuttunut myytiksi? Ehkäpä se on juuri tuo salaperäisyys, joka tekee tästä paikasta niin vetovoimaisen. Nyt kun olette tunteneet tämän paikan sykkeen, haastan teidät tekemään yhden asian. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa tuulta ja kuvitelkaa itsenne takaisin aikaan, jolloin tämä oli maailman reunaa ja jokainen vieras horisontissa oli uutinen. Kun avaatte silmänne, katsokaa vielä kerran tuohon länsipäähän ja kysykää itseltänne, mitä te jättäisitte jälkeenne, jos teidän olisi täytynyt puolustaa tätä kukkulaa. Kiitos, kun kuljitte tämän matkan kanssani. Voitte nyt jatkaa matkanne omaan tahtiinne, mutta muistakaa, että jokainen kivi täällä kantaa mukanaan tarinaa. Nauttikaa näkymistä ja olkaa varovaisia jaloillenne.