Luku 1
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään ympäröivää metsää ja leikkivgoogleapis lapsia.)*
Katsokaa ympärillenne. Kuulkaa tuo nauru ja tuulettomat puiden huminat. Tervetuloa Leikkipuisto Oravaan. Ensimmäisellä silmäyksellä tämä näyttää vain paikalta, jossa lapset saavat olla lapsia, mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja hengitätte syvään, voitte tuntea jotain enemmän. Täällä tuoksuu kostea multa, mänty ja se tietty, vain pohjoisessa esiintyvä raikkaus, joka puhdistaa mielen. Me emme ole vain puistossa, vaan olemme ikään kuin siirtyneet takaisin aikaan, jolloin kaupungin betoniviidakko ei vielä ollut nielemässä kaikkea. Täällä luonto on antanut periksi leikille, ja samalla leikki on kunnioittanut luontoa. On jotain pysäyttävää siinä, miten moderni kaupunkielämä ja ikiaikainen metsän rauha kohtaavat juuri tässä pisteessä.
Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämäriin. Jos katsomme tätä maastoa, meidän täytyy muistaa, että tämä alue ei ole aina ollut tarkoitettu vain ilonpitoon. Vuosikymmeniä sitten, ennen kuin ensimmäistäkään kiipeilytelinettä pystytettiin, nämä metsiköt olivat osa kaupungin keuhkoja, ehkäpä vanhoja laidunmaita tai metsästysmaita, joissa kaupunkilaiset hakivat vastapainoa teollistumisen kiireelle. Kun kaupunki alkoi laajentua ja asfaltti levitettiin kaduille, syntyi tarve säilyttää tällaiset vihreät saarekkeet. Orava ei syntynyt sattumalta, vaan se oli osa suurempaa visiota siitä, miten lapsen mieli kehittyy. Historiallisesti ajateltuna tällaiset luontopuistot olivat kapinaa säännöllisyyttä vastaan; täällä ei opiskeltu kirjojen ääressä, vaan kokeilun kautta, kiipeämällä ja kaatumalla. Se on jatkumoa sille suomalaiselle perinteelle, jossa luonto on nähty parhaana mahdollisena opettajana.
Ja tässä kohtaa haluan kertoa teille pienen salaisuuden, jota ei löydy virallisista opasteista. Paikallisten keskuudessa on kiertänyt tarina siitä, että puiston nimen takana on enemmän kuin vain söpö eläin. Sanotaan, että puiston vanhimpien puiden juuristo kätkee sisäänsä muistoja ajalta, jolloin metsän henget vielä vartioivat tätä rantaa ja lehtoa. On kerrottu, että jos vierailee täällä aivan varhain aamulla, kun sumu vielä lepää maassa, voi nähdä välähdyksen jostain, mikä liikkuu nopeammin kuin mikään tavallinen orava. Myytti kertoo, että puisto on rakennettu suojelemaan tiettyä metsän salaisuutta, ja juuri siksi täällä vallitsee tällainen erikoinen rauha. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä tämä paikka todella muistaa kaiken sen, mikä täältä on aikojen saatossa kadonnut.
Nyt, kun olette kuulleet tämän, haastan teidät katsomaan puistoa uudella tavalla. Älkää katsoko vain puuta tai hiekkaa, vaan etsikää merkkejä historiasta ja niistä näkymättömistä poluista, joita pitkin täällä on kuljettu sukupolvien ajan. Menkää, tutkikaa ja ehkä löydätte oman salaisuutenne näiden puiden suojasta. Kiitos, että kuljette kanssani tämän pienen matkan läpi. Nauttikaa nyt luonnosta ja olkaa hetken aikaa itsekin kuin lapsia – uteliaita ja avoimia. Hyvää matkaa puiston syvyyksiin!
