Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston vehreyden keskelle, ottaa hitaan askeleen ja pyyhkii kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi, mutta äänessä on tiettyä kunnioitusta ympäristöä kohtaan.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilmassa leijuvan rauhan? Täällä Suikkilanpuistossa kaupungin melu vaimenee ja luonto ottaa vallan. Mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja kuuntelette tarkasti, saattatte kuulla jotain muuta kuin vain tuulen havinaa lehdissä. Täällä, näiden vanhojen puiden katveessa, lepää kerroksittain historiaa. Tämä ei ole vain viheralue tai paikka kävelyille, vaan se on kuin avoin historian kirja, jonka sivut ovat haalistuneet, mutta tarinat ovat edelleen täällä, syvällä maaperässä ja varjoissa. Tervetuloa paikkaan, jossa nykyhetki ja menneisyys kietoutuvat yhteen niin tiiviisti, ettei niitä voi täysin erottaa toisistaan.
Mennään nyt vähän syvemmälle siihen, mitä tämä maa on nähnyt. Suikkila ei ole syntynyt tyhjästä, vaan se on ollut osa alueen elintärkeää infrastruktuuria jo kauan ennen kuin meistä kenestäkään oli edes ajatusta. Alueen nimi ja luonne kytkeytyvät vahvasti vanhaan maaseutumaiseen elämäntapaan ja kenties vielä varhaisempaan asutukseen, jota määrittivät vesistöt ja metsät. Kuvitelkaa tänne aika, jolloin tiet olivat vain mutaisia polkuja ja ilma tuoksui nuotiopuulta ja navetalta. Täällä on tehty päätöksiä, täällä on raivattu peltoja ja täällä on taisteltu selviytymisestä karissa maaperässä. Puiston nykyinen muoto on vain viimeisin vaihe pitkässä ketjussa; se on muistutus siitä, miten ihminen on muokannut luontoa, mutta kuinka luonto lopulta ottaa aina takaisin oman tilansa. Jokainen kivi ja vanha puunrunko on todistaja ajasta, jolloin elämänrytmi määräytyi auringon nousun ja laskun, ei kellon viisarien mukaan.
Mutta historiassa on aina myös se osa, jota ei kirjoiteta virallisiin arkistoihin. On sanottu, että Suikkilan puistossa kulkee näkymättömiä rajoja. Paikalliset legendat kuiskailevat vanhoista salaisuuksista, jotka on haudattu syvälle juurakoiden alle. Jotkut sanovat, että täällä on kulkenut salaisia reittejä, joita käytettiin aikoina, jolloin näkyvissä oleminen oli vaarallista. Ehkäpä täällä on kätkettynä jotain, mitä ei haluttu löytää, tai ehkä puisto on toiminut turvapaikkana niille, jotka eivät mahtuneet yhteiskunnan tiukkoihin raameihin. Onko täällä vaeltanut varjoja, jotka valvovat vieläkin puiston rauhaa? Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Se ei ole vain kasvitieteellinen kohde, vaan paikka, jossa voi tuntea olevansa tarkkailun alaisena, ikään kuin menneisyys itse katsoisi meitä uteliaana.
Nyt, kun olemme kulkeneet tämän polun, kutsun teidät jatkamaan matkaa vielä hetki omillanne. Kävelkää hitaasti, koskettakaa kaarnaa ja hengittäkää syvään. Mietikää sitä, mitä te jättätte jälkeenne tähän maailmaan ja mitä tarinoita tulevat sukupolvet lukevat teidän jäljistänne. Suikkilanpuisto opettaa meille nöyryyttä ajan edessä. Se muistuttaa, että olemme vain vieraita tässä maisemassa, lyhyitä välähdyksiä pitkässä jatkumossa. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani historian ja mystiikan äärellä. Olkaa varovaisia, pysykää poluilla, mutta älkää pelkäkö sitä, jos tunnette historian kutsuvan teitä hieman syvemmälle varjoihin.