Ateljee Tuire Hämäläinen

(Opas pysähtyy ateljeen eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi, elehtien käsin kohti rakennusta.) Katsokaa tätä paikkaa. Tuntuuko teistä, että aika hidastuu heti, kun astumme tänne? Me emme ole menossa vain katsomaan taidetta, vaan me astumme sisään johonkin, mitä kutsun usein ”luovaksi aikakapseliksi”. Ateljee Tuire Hämäläinen ei ole mikään steriili galleria, jossa teoksia katsellaan kaukaa valkoisella seinällä. Se on tila, jossa öljyvärin tuoksu, kankaiden rapina ja hienoinen pölyn tanssi valokeilassa kertovat tarinaa intohimosta. Täällä tunnelma on tiivis, lähes harras, mutta samalla kutsuva. Se on kuin kurkistus taiteilijan sielunmaisemaan, jossa jokainen siveltimenveto ja jokainen hyllyllä lepäävä luonnos on osa jatkumoa. Hengittäkää syvään – tämä on se hetki, kun kaupungin kiire jää oven ulkopuolelle. Jos mietitään tätä tilaa historian valossa, meidän on ymmärrettävä, mitä taiteilija-ateljee on tarkoittanut läpi vuosisatojen. Ateljee on aina ollut pyhäkkö, paikka, jossa maailman kaaos suodattuu taiteen kautta johonkin ymmärrettävämpään. Tässä nimenomaisessa paikassa Tuire Hämäläisen työskentely yhdistää modernin näkemyksen ja klassisen omistautumisen. Kun katsomme näitä tiloja, voimme nähdä kaiun entisajan suurista mestareista, jotka hakeutuivat vastaaviin valoisiin huoneisiin vangitakseen valon ja varjon leikin. Täällä ei ole kyse vain lopputuloksesta, vaan prosessista. Se on se hidas, joskus tuskallinen ja usein hurmosmainen matka tyhjästä kankaasta valmiiseen teokseen. Ateljee edustaa sitä jatkumoa, jossa ihminen kohtaa materiaalin ja yrittää kiteyttää johonkin näkyvään jotain täysin näkymätöntä. Se on kurkistus siihen, miten taide on aina toiminut peilinä ajallemme ja ihmisyyden syvimmille kerroksille. Mutta tiedättehän, jokaisessa aidossa taiteilijan työpajassa on myös salaisuutensa. Sanotaan, että ateljeen seinät imevät itseensä kaiken sen energian, joka tilaan on vuosien saatossa jätetty. On olemassa tietty myytti siitä, että tietyt teokset eivät ole vain kuvia, vaan ne toimivat ikkunoina. Kun katsotte teoksia tarkkaan, saattatte huomata, että värit tuntuvat muuttuvan riippuen siitä, millaisella mielialalla tilaan saavuitte. Jotkut sanovat, että täällä voi tuntea läsnäoloa – ei pelottavaa, vaan inspiroivaa, kuin menneiden aikojen luovuus kuiskailemaan vinkkejä nykyhetkeen. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Taide ei ole täällä vain esillä, se elää ja hengittää kanssamme, ja kenties jokainen meistä jättää tänne palasen itsestään, kun taas tila antaa meille vastineeksi palasen rauhaa ja oivallusta. Nyt minä ehdotan, että jätämme ohjeiden ja historian hetkeksi taakseen. Astukaa sisään, mutta tehkää se hitaasti. En halua, että vain katsotte teoksia, vaan haluan, että yritätte löytää niistä jotain, mikä resonoi juuri teidän omassa elämässänne. Etsikää se yksi yksityiskohta, se yksi väri tai varjo, joka pysäyttää teidät. Anna itsesi eksyä tähän tunnelmaan. Ateljee on auki meille, ja nyt on teidän vuoronne kohdata taide kasvotusten. Olkaa hyvät, menkää vain sisään ja antakaa tilan puhua teille.