Puusepänliike Onni Salonen Ky

(Opas pysähtyy liikkeen eteen, vetää syvään henkeä ja elehtii kädellään kutsuen ryhmän lähemmäs. Ääni on lämmin, hieman karhea ja täynnä intohimoa.) Katsokaapa tätä julkisivua. Sentoitteko sen tuoksun? Se ei ole vain vanhaa puuta, vaan se on historian tuoksua. Kun me seisomme tässä Puusepänliike Onni Salosen edessä, me emme katso vain yritystä, vaan me katsomme aikakapselia. Täällä aika tuntuu hidastuvan. Kuulkaa, jos suljette silmänne, voitte melkein kuulla sen säännöllisen *tsop-tsop* -äänen, kun höylä puree tuoreeseen mäntyyn ja kihara puulastut putoilevat lattialle kuin lumenhiutaleet. Täällä ei ole kyse massatuotannosta tai hätäisestä kiireestä, vaan siitä kunnioituksesta, jota materiaalia kohtaan on tunnettu vuosikymmenten ajan. Tämä paikka huokuu sellaista rehellistä, suomalaista työmoraalia, jota on nykyään vaikea löytää mistään muualta. Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mistä tämä kaikki alkoi. Onni Salonen ei ollut vain puuseppä, hän oli materiaalien kuiskaaja. Tuohon aikaan, kun tämä liike nousi merkittäväksi, puuseppä oli kylän tai kaupungin tärkeimpiä henkilöitä. Hän ei vain tehnyt huonekaluja, vaan hän rakensi koteihin sielun. Onni tunsi jokaisen puulajin heikkoudet ja vahvuudet; hän tiesi, milloin tammi vaatii kovaa otetta ja milloin koivu kaipaa lempeyttä. Täällä on käytetty menetelmiä, jotka ovat peräisin vielä satojen vuosien takaa – tappiliitoksia ja puulistoituksia, jotka kestävät sukupolvelta toiselle ilman yhtäkään ruuvia tai naulaa. Tämä liike on nähnyt yhteiskunnan muuttuvan ympärillään, sodat ja jälleenrakennuksen, mutta täällä sisällä on aina vallinnut sama pyhä hiljaisuus ja keskittyminen. Se on ollut turvasatama, jossa laatu on aina voittanut määrän. Ja tässä kohtaa tulee se osa, josta harva tietää. Liittyy tähän paikkaan tietty legenda, eräänlainen puusepän salaisuus. Sanotaan, että Onni Salonen jätti joihinkin teoksistaan pienen, lähes näkymättömän merkinnän – salaisen kaiverruksen tai erityisen liitoksen, joka paljastaa vain tarkkanäköiselle omistajalle. Se oli hänen tapansa allekirjoittaa työnsä, mutta samalla se oli viesti tuleville polville siitä, että käsityö on taidetta. Jotkut sanovat, että tietyissä huonekaapeissa on salaisia lokeroita, joihin on kätketty kirjeitä tai pieniä aarteita aikana, jolloin asioista ei puhuttu ääneen. Tämä liike ei siis ole vain työpaja, vaan se on täynnä näitä hiljaisia tarinoita ja piilotettuja viestejä, jotka odottavat löytäjäänsä. Se tekee jokaisesta täältä lähteneestä esineestä pienen palasen mysteeriä. Joten, kun te nyt jatkatte matkaanne, pyydän teitä yhtä asiaa. Älkää vain kävelkö ohi, vaan pysähtykää hetkeksi ja miettikää, mitä me olemme menettäneet kiireen keskellä. Katsokaa noita yksityiskohtia ja miettikää sitä kättä, joka on niitä muovannut. Ehkäpä teistä joku löytää vielä jonkun Onnin tekemän kappaleen omasta kodistaan tai kirpputoria kierrellessään. Jos näette sellaisen, katsokaa tarkasti – ehkä löydätte sen salaisen merkin. Mutta nyt, mennäänpä eteenpäin, mutta pidetään tämä puun ja työn kunnioitus mielessä koko loppupäivän ajan.