Nihtimäki

*(Opas pysähtyy Nihtimäen rinteelle, ottaa syvään henkeä ja pyyhkii kämmenellään hikeä otsaltaan. Hän katsoo ryhmää lempeästi ja viittoo heitä lähemmäs, ääni on rauhallinen ja kutsuva.)* Katsokaapa ympärillenne. Täällä, kun tuuli humisee näissä puissa ja maa tuntuu jalkojen alla pehmeältä, on helppo unohtaa, että olemme keskellä nykyajan kiirettä. Mutta pysähtykää hetkeksi. Sulje silmänne ja kuvitelkaa, miltä täällä tuoksui satoja vuosia sitten. Ei pakokaasua eikä asfalttia, vaan kosteaa sammalta, tervaa ja kenties kaukaisen nuotion savua. Nihtimäki ei ole vain kumpu maastossa tai paikka lenkkeillä; se on hiljainen todistaja. Se on kaltaansa katsellut paikka, joka on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, metsien väistyvän ja kaupungin kasvavan ympärilleen. Täällä luonto ja historia eivät ole erillisiä asioita, vaan ne on kietoutuneet toisiinsa kuin vanhat koivunjuuret. Jos menemme syvemmälle historian kerroksiin, huomaamme, että tällaisilla kohotuksilla on aina ollut merkitystä. Ennen kuin meillä oli karttoja ja GPS-laitteita, maaston muodot olivat elinehto. Nihtimäen kaltaiset paikat toimivat maamerkkeinä, tähystyspaikkoina ja joskus jopa suojapaikkoina. Täällä on kulkenut väkeä, joiden elämää määrittivät vuodenajat ja luonnon armo. Voitte kuvitella tähän rinteeseen niittijät, jotka hien ja vaivan saattelemana raivasivat maata ja keräsivät heinää talven varalle. Se oli raskasta, fyysistä työtä, mutta samalla se oli yhteisöllistä. Täällä on puhuttu murretta, jota emme enää tunne, ja naurettu asioille, jotka ovat jo kauan sitten unohtuneet. Tämä mäki on nähnyt, kuinka ihminen on pyrkinyt kesyttämään luonnon, mutta samalla se on muistuttanut meitä siitä, kuka täällä todellisuudessa on herra. Mutta tiedättehän, että jokaisella vanhalla mäellä on myös omat salaisuutensa. Paikalliset legendat kuiskaavat, ettei Nihtimäki ole koskaan ollut täysin tyhjä. On puhuttu omituisista valoista sumuisina syysiltoina ja tunteesta, että joku katsoo metsän siimeksestä, vaikka ympärillä ei näkyisi ketään. Ehkäpä kyse on vain mielikuvituksesta, tai ehkä täällä asuu vielä jotain sellaista, mitä moderni tiede ei osaa selittää. Sanotaan, että jos täällä pysähtyy täysin hiljaiseksi ja kuuntelee tarkasti, voi kuulla menneisyyden kaiun – ehkäpä jonkun vanhan tarinan, joka odottaa, että se löydettäisiin uudelleen. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen; se, että täällä on vielä tilaa tuntemattomalle ja mysteerille. Nyt, kun olemme imeneet itsemme tähän tunnelmaan, haluan haastaa teidät. Kun jatkamme matkaamme polkua pitkin, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää löytää jotain, mikä ei kuulu tähän hetkeen. Ehkä se on kiven muoto, vanha puunrunko tai vain tietty tunne ilmassa. Pitäkää silmänne auki ja mieli avoinna. Historian mielenkiintoisin puoli ei ole se, mikä on kirjoitettu kirjoihin, vaan se, mitä me itse pystymme kokemaan ja tuntemaan tässä ja nyt. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Mennäänpä katsomaan, mitä mäen toinen puoli meille kuiskaa.