Luku 1
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittaa kädellään ympäröivää maisemaa. Ääni on rauhallinen, mutta intohimoinen.)
Ottakaa hetki aikaa ja vain kuunnelkaa. Kuulitteko tuon tuulen huminan nuiden haapojen lehdissä? Se on sellaista ääniä, joita on kuulunut täällä jo satoja, ehkä tuhansia vuosia. Tervetuloa Haapatorille. Kun me seisomme tässä, me emme ole vain luonnon keskellä, vaan me seisomme historian kerrostumien päällä. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, ikään kuin aika hidastuisi. Katsokaa noita vanhoja puita – ne ovat tämän paikan hiljaisia todistajia. Haapatori ei ole vain neliömetrimäärä maata tai luonnonkaunis aukio, vaan se on ollut kohtaamispaikka, hengähdyspaikka ja ehkä jopa pyhä paikka niille, jotka täällä ennen meitä kulkivat. Tunnukaa se rauha, mutta tuntekaa myös se hienoinen jännitys, joka tulee siitä, ettei kaikki täällä ole vielä kerrottu.
Jos menemme syvemmälle historiaan, niin Haapatori on toiminut elintärkeänä solmukohtana. Ennen nykyisiä teitä ja karttoja, tällaiset luonnonmukaiset aukiot olivat maamerkkejä, joita käytettiin suunnistamiseen ja kaupankäyntiin. Täällä on vaihdettu tavaroita, jaettu uutisia ja sovittu rajoja. Haavat, jotka ovat antaneet paikan nimensä, eivät ole olleet vain koristeita. Niiden kuori on ollut lääkkeenä ja niiden puu hyödyksi. Kuvitelkaa tähän kohtaan vanhoja vaeltajia, metsästäjiä tai kenties varhaisia asukkaita, jotka ovat levänneet tässä suojassa sateelta tai paahteelta. Tämä paikka on nähnyt vuodenaikojen kierron ja yhteiskuntien muutokset, mutta itse luonto on säilyttänyt tämän ydinkeskuksen lähes muuttumattomana. Se on ollut eräänlainen luonnon oma tori, jossa ihminen ja metsä ovat kohdanneet tasavertaisina. Se on muistutus siitä ajasta, jolloin meidän suhteemme ympäristöön oli paljon välittömämpi ja riippuvaisempi.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Paikalliset legendat ja vanhat tarinat vihjaavat, ettei Haapatori ole ollut vain maallinen kohtaamispaikka. On puhuttu siitä, että täällä on voitu tehdä uhreja tai pitää hiljaisia rituaaleja luonnonvoimien kunniaksi. Sanotaan, että tiettyinä öinä, kun kuu on oikeassa asennossa, täältä voi kuulla kuiskaajia menneisyydestä. Onko se vain tuuli lehdissä vai jotain muuta? Monet uskovat, että haavat ovat yhteydessä maanalaisiin maailmoihin ja että tämä nimenomainen aukio on portti, jossa rajapinta näkyvän ja näkymättömän maailman on ohuempi kuin muualla. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Se ei ole vain puistoa tai metsää, vaan täällä asuu muisti, joka ei kirjoitu historiankirjoihin, vaan jää elämään suullisena perinteenä ja intuitioina.
Nyt, kun me olemme tässä hetkessä, haluaisin teidät kokeilemaan yhtä asiaa. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa itsenne sataan vuoteen taaksepäin. Kuka täällä olisi seisonut teidän jalkojenne juuressa? Mitä he olisivat ajatelleet meistä? Kun avaatte silmänne, katsokaa ympärillenne uudella tavalla. Haapatori ei ole vain kohde, jonne tullaan ja josta lähdetään, vaan se on peili, joka heijastaa meidän omaa suhdettamme historiaan ja luontoon. Toivon, että viette tämän rauhan ja tämän pienen ripauksen mystiikkaa mukananne, kun me jatkamme matkaamme. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani.
