Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennosti asentoaan ja katsoo ympärilleen, hymyillen ryhmälle.)
Katsokaa tätä näkymää. Hengittäkääpä nyt kunnolla sisään. Tunnutteko sen? Se on se erityinen sekoitus mäntyjen pihkaa, kosteaa sammalta ja kaupungin kaukaisesta huminasta kumpuavaa rauhaa. Tervetuloa Korjasmäenpuistikkoon. Moni ohittaa tämän paikan kiireissään, mutta meidän on hyvä pysähtyä. Täällä, näiden vanhojen puiden katveessa, aika tuntuu hidastuvan. Kun seisomme tässä, emme ole vain puistossa, vaan me seisomme kerrosten päällä. Jokainen askel, jonka otamme näillä poluilla, on askel läpi vuosikymmenten, ehkä jopa vuosisatojen. Täällä luonto ei ole vain koristus, vaan se on elävä arkisto, joka kätkee sisäänsä tarinoita ihmisistä, jotka kulkivat tästä ennen meitä.
Jos katsomme ympärillemme, on helppo unohtaa, että tämä mäki on ollut strateginen piste jo kauan ennen kuin puistoalueet olivat muotia. Historian harrastajana minua kiehtoo se, miten maasto on määrittänyt ihmisen toimintaa. Korjasmäki on ollut osa sitä luonnonmukaista suojaa ja valvontapistettä, jota on hyödynnetty jo varhaisina aikoina. Miettikää nyt niitä päiviä, kun kaupunki oli vielä nuori, tiet olivat pelkkiä polkuja ja metsä ulottui paljon syvemmälle. Täällä on liikkunut metsästäjiä, kauppiaita ja kenties sotilaita, jotka ovat katsoneet alas laaksoon ja hahmotelleet tulevaisuutta. Puistikon nimi itsessään kantaa mukanaan muistoa korjaamisesta ja muokkaamisesta. Se ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on ihmisen ja luonnon välinen sopimus. Alueen kivikkoisuus ja korkeusero kertovat jääkauden perinnöstä, mutta puuston koostumus kertoo taas siitä, miten me olemme halunneet säilyttää palasen villiä luontoa keskellä kasvavaa asutusta.
Mutta tiedättehän te, että jokaisessa vanhassa puistossa on salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu, että Korjasmäen syvimmät kolot ja pimeät havumetsiköt eivät ole täysin tyhjiä. Tarinoiden mukaan täällä on ollut paikkoja, joissa on harrastettu kansanomaista parantamista ja joissa on etsitty vastausta kysymyksiä, joihin kirkko tai lääkäri eivät osanneet vastata. On sanottu, että tiettyjen puiden juurilla on voitu kuulla maan syvää kuiskausta, jos vain osaa hiljentyä tarpeeksi. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jokin energiapiikki, jota ei voi mitata mittareilla? Minusta tuntuu, että kun usvaa nousee mäen rinteille syksyisin, raja tämän maailman ja menneiden aikojen välillä ohenee. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puita ja polkuja.
Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme polkua pitkin, älkää vain kävelkö. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja yrittäkää kuulla se, mitä ei sanota. Etsikää se kohta, jossa tunnettete itsenne pieneksi luonnon ja historian keskellä. Katsokaa puun kaarnaa, kiven sammalta ja miettikää, kuka on koskettanut tätä samaa pintaa sata vuotta sitten. Korjasmäenpuistikko ei anna kaikkia vastauksiaan heti, se vaatii kärsivällisyyttä ja uteliaisuutta. Joten, mennäänpäpä syvemmälle metsään ja katsotaan, mitä tarinoita nämä polut meille vielä kertovat. Seuraa minua, mutta pysykää lähellä, ettei kukaan eksy historian hämäriin.