Asuntomessut Turussa 1988

Tervetuloa mukaan, hyvät matkailijat. pysähdykää hetkeksi ja katsokaa ympärillenne. Me seisomme nyt alueella, joka on tavallaan aikakapseli. Kun katsotte näitä rakennuksia, älkää nähneet vain betonia, tiiltä ja puuta, vaan näkykulmaa siihen, miten meidän on pitänyt tulevaisuuden näyttävän kolmekymmentä vuotta sitten. Vuosi 1988 oli erikoista aikaa. Turussa vallitsi tietty optimismi, mutta samalla kaupunki hapuili uutta identiteettiään modernin arkkitehtuurin ja vanhan kaupunkitunnelman välillä. Täällä ilmassa väreili vielä kahdeksankymmenlukulainen itsevarmuus, jossa muoviset yksityiskohdat, rohkeat värit ja uudet materiaalivalinnat lupasivat helpompaa ja tyylikkäämpää arkea meille kaikille. Tunnetteko sen? Sen tietynlaisen nostalgian, joka liittyy aikakauteen juuri ennen digitaalista vallankumousta. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Asuntomessut eivät olleet vain tapa näyttää uusia koteja, vaan ne olivat valtava yhteiskunnallinen manifesti. Vuoden 1988 messut Turussa keskittyivät erityisesti kaupunkiasumisen uudistamiseen ja tiivistämiseen. Siihen aikaan Suomessa elettiin suurta murrosvaihetta. Lammikoiden ja pientalojen aika oli vaihtumassa harkitumpaan, urbaanimpaan rakentamiseen. Arkkitehdit taistelivat täällä siitä, mikä on oikeaoppista asumista. Näissä taloissa kokeiltiin avoimia pohjaratkaisuja ja uudenlaisia yhteisöllisiä tiloja, jotka olivat tuohon aikaan melko radikaaleja. Se oli aikaa, jolloin uskottiin, että arkkitehtuurilla voidaan ohjata ihmisten käyttäytymistä ja tehdä meistä sosiaalisempia. Jokainen nurkka, jokainen ikkunan sijoittelu ja jopa materiaalien tuntu sormenpäissä oli tarkkaan harkittua viestiä siitä, mihin suuntaan suomalainen koti oli menossa. Se oli modernismin viimeistä huutomerkkiä ennen kuin minimalistinen ja ekologinen ajattelu otti vallan. Tämän alueen ympärillä liikkuu kuitenkin myös omia pieniä myyttejään ja salaisuuksiaan. Sanotaan, että messutaloissa on piilotettuja yksityiskohtia, joita vain rakentajat tietävät. Legendojen mukaan osa ratkaisuista oli niin kokeellisia, että ne aiheuttivat hämmennystä jopa omistajien keskuudessa. Kertomukset kertovat huoneista, joiden tarkoitus muuttui heti messujen päätyttyä, ja yksityiskohdista, jotka oli suunniteltu vain houkuttelemaan kävijöitä, mutta jotka osoittautuivat käytännössä täysin mahdottomiksi. On myös puhuttu siitä, kuinka messutaloja rakennettaessa taisteltiin kiivaasti siitä, mikä osa kaupungin historiallista kerrostumaa sai jäädä ja mikä piti raivata tieltä. Se on se näkymätön jännite, joka täällä edelleen tuntuu: taistelu uuden kiillon ja vanhan Turun sielun välillä. Se tekee tästä paikasta enemmän kuin vain asuinkorttelin, se tekee siitä näyttämön. Nyt kun olemme kävelleet tämän historian läpi, haastan teidät katsomaan näitä taloja uudestaan. Älkää etsineet vain kauneutta, vaan etsikää niistä sitä rohkeutta ja ehkä jopa sitä hienoista kömpelyyttä, jota vain 80-luvun lopun unelmat voivat tarjota. Mietikää, miltä tuntuu asua unelmassa, joka on nyt osa kaupungin arkipäivää. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, ottakaa tämä ajatus mukaan: jokainen rakennus on kirjan sivu, ja täällä me juuri lukimme luvun, jossa Turku kokeili siipiään tulevaisuudessa. Kiitos seurastanne, nyt jatketaan kohti seuraavaa aikakauden kerrostumaa.