Piperinpuisto

Piperinpuisto – Suomenlinnan vihreä salaisuus JOHDANTO & TUNNELMA Katsokaapa hetki ympärillenne. Nyt olemme paikassa, joka tuntuu melkein liian rauhalliselta ollakseen osa vanhaa merilinnoitusta. Ympärillä on nurmikkoa, puita, vanhoja muureja ja pieni lampi. Mutta juuri tässä on yksi Suomenlinnan kiinnostavimmista jujuista: Piperinpuisto on syntynyt keskelle linnoitusta, paikkaan, jossa sotilaallinen arkkitehtuuri ja puutarhataide päätettiin yhdistää. Kun Viaporia rakennettiin 1700-luvulla, täällä tarvittiin tietenkin muureja, bastioneja ja tykistöasemia. Mutta ihmiset tarvitsivat myös puutarhoja, varjoa ja kauneutta. Piperinpuistosta tuli vähitellen tällainen vastapaino kivelle. Se on yksi Suomen vanhimmista maisemataiteen kohteista, ja sen maisemassa voi edelleen nähdä eri aikakausien kerrostumia. HISTORIALLINEN SYVÄSUKELTAVUUS Puiston historia alkaa 1700-luvun lopulta. Alueella oli ensin suunnitelmia linnoituksen vallihaudan ja muurin jatkamisesta, mutta kun näitä suunnitelmia ei toteutettu kokonaisuudessaan, alueelle alettiin muodostaa istutuksia ja puutarhaa. Varhaisessa vaiheessa siellä kasvatettiin myös vihanneksia ja hedelmiä. Puutarha ei siis ollut pelkkää koristeellista silmäniloa, vaan sillä oli myös käytännöllinen tehtävä. Ajan myötä puistosta kehitettiin yhä tietoisemmin suunniteltu ympäristö. Sinne kuului lampi, käytäviä, istutuksia ja näkyvällä paikalla sijainnut puinen huvimaja. Huvimaja jäljitteli antiikin temppeliä ja muodosti maisemaan sellaisen näkymäpisteen, joka oli tarkoitettu katsottavaksi eri suunnista. Bastionien raskaat muurit saivat rinnalleen vehreyttä ja maisemallisia näkymiä. Venäjän vallan aikana puiston käyttö muuttui vähitellen. 1800-luvun alkupuolella alueella oli edelleen hyötypuutarhan piirteitä, mutta 1840-luvulta lähtien sitä kuvattiin jo julkisena puistona. Vuonna 1873 laadittiin suunnitelma, jonka mukaan puisto järjestettiin varsinaiseksi maisemapuutarhaksi. Kaarevat kulkureitit, istutukset ja näkymälinjat muodostivat kokonaisuuden, jonka peruspiirteitä voi edelleen hahmottaa täällä. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina puiston käyttö sai uuden vaiheen. Vuonna 1928 rakennettiin nykyisen Café Piperin edeltäjä, kahvilapaviljonki, vanhan huvimajan kellarin päälle. Näin 1700-luvun puutarha muuttui vähitellen myös kaupunkilaisten ja matkailijoiden virkistyspaikaksi. SALAISUUS JA MYYTTI Ja nyt tulee Piperinpuiston ehkä hienoin salaisuus. Moni ajattelee, että nimi Piper johtuu suoraan puiston suunnittelijasta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Puisto tunnettiin tällä nimellä vasta Suomen itsenäisyyden alkuvuosina. Nimi viittaa Petter Bernhard Piperiin, joka toimi Viaporin komendanttina 1780-luvulla ja johti linnoituksen rakennustöitä puiston varhaisessa kehitysvaiheessa. Mutta lähteissä on myös mainittu mahdollinen yhteys hänen sukulaiseensa, ruotsalaiseen maisema-arkkitehti Fredrik Magnus Piperiin. Varmaa näyttöä siitä, että juuri Fredrik Magnus olisi suunnitellut tämän puiston, ei kuitenkaan ole. Eli puiston nimi synnyttää pienen historiallisen arvoituksen. Ja katsokaapa samalla sitä lampea. Se ei ole mikään sattumanvarainen koristeallas, joka olisi ilmestynyt tänne matkailijoita varten. Lampi kuuluu puiston vanhimpiin säilyneisiin aiheisiin ja auttaa hahmottamaan sitä, millaiseksi tätä ympäristöä haluttiin jo varhain rakentaa. YLLÄTYS & PÄÄTÖS Kun jatkatte matkaa, tehkää pieni koe. Katsokaa ensin puiston vihreyttä ja sitten aivan vieressä olevia linnoituksen kivimuureja. Siinä näkyy Piperinpuiston koko idea. Toisella puolella on sota, puolustus ja raskas kivi. Toisella puolella on puutarha, vesi, puut ja näkymät. Yli kaksisataa vuotta sitten joku ymmärsi, että linnoituksessa asuva ihminen tarvitsee muutakin kuin turvallisuutta. Hän tarvitsee myös paikan, jossa voi hengittää. Ja ehkä juuri siksi Piperinpuisto tuntuu vielä tänäkin päivänä niin erilaiselta kuin muu Suomenlinna. Se ei peitä linnoitusta – se saa meidät katsomaan sitä aivan uudella tavalla.