Vesikko

Sukellusvene Vesikko – Suomenlinnan merenalainen sotakone JOHDANTO & TUNNELMA Katsokaa tätä alusta hetki. Se näyttää ulkopuolelta melko pieneltä, melkein vaatimattomalta. Mutta kun astumme sisään, tilanne muuttuu välittömästi. Täällä ei enää olla tavallisessa museossa. Olemme sotilaallisessa koneessa, jossa jokainen putki, venttiili, mittari ja senttimetri on suunniteltu yhtä asiaa varten: että miehistö voisi elää ja taistella veden alla. Tämä on Vesikko, Suomenlahdella sotinut suomalainen sukellusvene. Se on nykyään osa Sotamuseota ja yksi Suomenlinnan puhuttelevimmista kohteista. Vuonna 1933 valmistunut noin 250 tonnin alus on säilynyt poikkeuksellisena palana Suomen sotahistoriaa. Kun seisotte sen vieressä, kannattaa kuvitella meri ilman nykyistä Helsinkiä – ja pieni sukellusvene, joka voi kadota pinnan alle lähes näkymättömiin. HISTORIALLINEN SYVÄSUKELTAVUUS Vesikon tarina alkaa itse asiassa Suomesta, mutta aluksen alkuperäinen tilaaja oli Saksa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Versailles’n rauhansopimus rajoitti Saksan sotilaallisia mahdollisuuksia, myös sukellusveneiden rakentamista. Saksalainen tekninen suunnittelu- ja rakennustoiminta jatkui kuitenkin ulkomailla, ja Vesikko rakennettiin Turussa Crichton-Vulcanin telakalla saksalaisten tilauksesta. Se laskettiin vesille 10. toukokuuta 1933. Vuoteen 1936 asti se tunnettiin valmistusnumerolla CV 707. Suomen valtio osti aluksen vuonna 1936, ja silloin se sai nimen Vesikko. Se liittyi Suomen laivastoon aikana, jolloin vedenalaisen sodankäynnin merkitys kasvoi nopeasti. Talvisodan ja jatkosodan aikana Vesikko suoritti Suomenlahdella muun muassa partiointi-, varmistus- ja saattuetehtäviä. Sen miehistö työskenteli kirjaimellisesti metallisen putken sisällä, jossa tilaa oli hyvin vähän ja jossa jokaisella järjestelmällä oli oma tarkka tehtävänsä. Vesikon tunnetuin taistelutehtävä tapahtui jatkosodan alussa heinäkuussa 1941. Se upotti neuvostoliittolaisen rahtialus Vyborgin. Tapaus jäi Suomen sukellusvenesodankäynnin historiaan erityisen merkittävänä, sillä Vesikon tekemä upotus oli ainoa suomalaisen sukellusveneen tekemä pinta-aluksen upotus sodassa. Sodan jälkeen Vesikon kohtalo oli kuitenkin muuttua romuraudaksi. Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta sukellusveneaseen, ja Suomen muut sukellusveneet romutettiin. Myös Vesikko oli vaarassa päätyä samaan kohtaloon. Se onnistuttiin kuitenkin säilyttämään, ja vaativan entisöinnin jälkeen alus avattiin yleisölle heinäkuussa 1973. SALaisuus JA MYYTTI Vesikon ehkä kiehtovin salaisuus ei löydy ulkopuolelta vaan sisältä. Kuvitelkaa, että suljette luukun takananne. Sitten kuvitelkaa, että alus on veden alla. Ympärillä on pimeää merta, teräksinen runko ja koneiden ääni. Radion, moottorien ja mittareiden keskellä jokainen miehistön jäsen tiesi, että sukellusveneessä tila ei ollut ylellisyyttä vaan selviytymisen kysymys. Ja tässä on kiinnostava yksityiskohta: Vesikko ei ollut vain suomalainen sotalaite, vaan samalla eräänlainen tekninen esi-isä saksalaiselle tyypin II rannikkosukellusveneelle. Suomen vesillä toiminut alus liittyi siis paljon laajempaan eurooppalaisen sukellusveneteknologian kehitykseen. Sen historia ylittääkin hämmästyttävän helposti Suomen rajat. YLLÄTYS & PÄÄTÖS Kun astutte Vesikosta ulos, katsokaa sitä vielä kerran ulkopuolelta. Se näyttää nyt pieneltä. Mutta ajatelkaa, mitä sen sisällä tapahtui: miehistö vietti pitkiä aikoja metallisessa putkessa, pinnan alla, tietäen että heidän ympärillään oli satoja tonneja merta. Ja ehkä juuri tässä on Vesikon todellinen voima museokohteena. Se ei kerro sodasta vain vuosilukuina tai kartoilla. Se pakottaa kuvittelemaan, **miltä sota tuntui**. Pimeys. Ahtaus. Hiljaisuus. Ja sitten yhtäkkiä – torpedo lähtee matkaan. Vesikko ei ole vain vanha sukellusvene. Se on säilynyt pala maailmaa, jossa ihminen joutui luottamaan tekniikkaan, miehistöönsä ja kylmiin hermoihinsa – kymmeniä metrejä merenpinnan alapuolella.