Tervavene

(Opas pysähtyy tervaveneen viereen, ottaa rennon asennon ja viittaa kädellään kohti kohdetta. Äänensävy on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.) Katsokaas tätä. Ensimmäisellä silmäyksellä se näyttää vain vanhalta, sään piekämältä puuveneeltä, joka on löytänyt lepopaikan täällä rannalla. Mutta jos te suljette silmänne hetkeksi ja annatte mielikuvituksen kulkea, te ette kuule vain tämän päivän tuulta ja lintuja. Te kuulete metsän huminan, kuulete raskaan puun narinan ja ennen kaikkea, te tunnette sen. Sen pistävän, syvän ja lähes huumaavan tuoksun, joka on määritellyt suomalaista rannikkoa ja erämaata vuosisatojen ajan. Terva. Se ei ollut vain tuoksu, se oli selviytymistä, se oli teollisuutta ja se oli meille suomalaisille kerran aivan yhtä arvokasta kuin öljy on nykypäivän maailmassa. Mennäänpä nyt hieman syvemmälle historiaan. Tervavene ei ole vain kuljetusväline, vaan se on osa valtavaa koneistoa, joka liitti pienen Suomen maailmanmarkkinoihin. Mietikääpä niitä valtavia purjelaivoja, jotka halkoivat Atlanttia. Niiden puurungot ja köydet olisivat mädänneet tai vuotaneet läpi muutamassa kuukaudessa ilman tervaa. Meillä oli se metsä ja se osaaminen, jolla saatiin uutettua mäntyjen juurista ja lahkeista tätä ”mustaa kultaa”. Tervanpoltto oli raskasta, likaista ja vaarallista työtä, joka vaati koko perheen panoksen. Kun terva oli valmiina, se ladattiin tällaisiin veneisiin ja kuljetettiin rannoille, joista se lähti matkaan kauas Eurooppaan, aina Englannin telakoille asti. Tämä vene on hiljainen todistaja ajasta, jolloin Suomen sisämaan ja rannikon talous sykki tervan tahdissa. Se kertoo ajasta, jolloin ihminen eli täydellisessä symbioosissa metsän kanssa, vaikka se vaati kovaa työtä ja karkeita käsiä. Mutta tässä on yksi asia, jota ei usein kirjoiteta historiankirjoihin. Tervalla oli aina tietty mystiikka, lähes taikaa. Vanhat ihmiset kertoivat, että terva ei vain suojannut puuta vedeltä, vaan se suojasi ihmistä pahan silmältä ja sairauksilta. Tervaa käytettiin kaikkeen: siitä tehtiin haavavoiteita, sillä hinkattiin niveliä ja sitä poltettiin karkottamaan pahoja henkiä. Sanottiin, että tervan tuoksu on metsän oma sielu, joka pysyy mukana vielä veneen purkaistuttuakin. On olemassa tarinoita siitä, kuinka terva-ajurit ja kuljettajat kohtasivat metsissä olentoja, joita ei pitänyt häiritä, ja terva oli ainoa asia, joka piti nämä varjot loitolla. Tämä vene on siis kantanut mukanaan muutakin kuin vain hyödykettä, se on kantanut mukanaan kansan uskoa ja pelkoa. Nyt kun katsotte tätä venettä uudelleen, näettekö te siinä vain puuta ja tervaa, vai näettekö te sen historian, joka virtaa tämän rungon syissä? Kehotan teitä koskettamaan puuta, jos uskallatte, ja tuntemaan sen karheuden. Mietikää niitä tuhansia kilometrejä, joita vastaavat veneet ovat kulkeneet, ja sitä hiljaisuutta, joka on laskeutunut tänne. Jatketaan matkaamme, mutta pidetään tämä tuoksu ja nämä tarinat mielessä. Se muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet ja kuinka pieniä me olemme suuren historian rinnalla. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.