Luku 1
(Opas pysähtyy teatterin edustalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen.)
Katsokaapa tätä rakennusta. Pysähdytään hetkeksi ja vain hengitetään tätä tunnelmaa. Me seisomme nyt Helsingin sydämessä, mutta samalla me seisomme kynnyksellä, joka vie meidät suoraan suomalaisen sielun historiaan. Tuntuuko ilmassa tietty jännite? Se on sitä samaa odotusta, jota näyttämön takana olevat näyttelijät tuntevat juuri ennen esirippujen nousua. Täällä, näiden jykevien kiviseinien sisällä, ei ole kyse vain viihteestä, vaan identiteetistä. Kun astumme sisään, jätämme taaksemme kaupungin kiireen ja astumme maailmaan, jossa sanat painavat enemmän ja jossa valo ja varjo tanssivat tarkoin harkituissa koreografioissa. Tervetuloa paikkaan, jossa suomen kieli löysi oman, arvokkaan kotinsa.
Mennäänpä nyt hieman syvemmälle historiaan. On tärkeää ymmärtää, ettei Kansallisteatteri syntynyt vain rakennustarpeesta, vaan se oli poliittinen ja kulttuurinen julistus. Kun teatteri avattiin vuonna 1902, Suomi oli vielä suuriruhtinaskunta Venäjän alaisuudessa. Siihen asti hienostunein teatteri oli ollut ruotsinkielinen, ja suomen kieli oli monen silmissä vain kansan kieltä. Mutta tässä rakennuksessa, arkkitehti Onni Tarjanneen suunnittelemassa kokonaisuudessa, suomen kieli nousi vihdoin korkeimpaan arvostukseen. Se oli rohkea teko. Täällä nähtiin näytelmiä, jotka herättivät kansallista itsetuntoa ja kyseenalaistivat vallitsevan järjestyksen. Voitte kuvitella ne iltapäivät, kun herrasmiehet silintereissään ja naiset upeissa puvuissaan täyttivät salit, ja jokainen sana suomeksi näyttämöllä tuntui pieneltä voitolta itsenäisyyden tiellä. Tämä talo on nähnyt maailman muuttuvan ympärillään, mutta se on säilyttänyt arvokkuutensa läpi sotien ja poliittisten mullistusten.
Mutta kuten jokaisessa vanhassa teatterissa, myös täällä on omat salaisuutensa. Teatterit ovat tunnetusti paikkoja, joissa raja todellisuuden ja fiktion välillä hämärtyy. Sanotaan, että näissä käytävissä ja kulisseissa asuu joskus menneisyyden kaikuja. On tarinoita näyttelijöistä, jotka eivät koskaan poistuneet lavalta, ja katsojista, jotka istuvat tyhjissä riveissä vielä kauan sen jälkeen, kun viimeinen valo on sammutettu. Mutta kenties suurin salaisuus on se, mitä tapahtuu näyttämön alla ja takana. Se on maailma, joka on täysin päinvastainen ulkopuoliseen loistoon verrattuna: siellä vallitsee kiire, hien ja pölyn tuoksu sekä intensiivinen keskittyminen. Se on kuin koneisto, joka pyörittää tätä suurta illuusiota, ja vain harvat pääsevät näkemään sen raa'an ja aidon puolen.
Nyt, kun olemme kävelleet tämän historian läpi, ehdotan, että siirrymme sisälle. Älkää vain katsoko rakennusta, vaan yrittäkää kuunnella sitä. Kuulkaa, miten seinät kuiskaavat tuhansia esitettyjä rooleja ja miljoonia tunnustuksia. Kehotan teitä katsomaan ylös kattoon ja tuntemaan sen painon, joka on kantaa sukupolvien taidetta. Mennäänpä katsomaan, mitä ihmettä tänään tapahtuu kulissien takana tai ehkä löydämme itsemme istumassa pehmeillä penkeillä odottamassa, että esirippu nousee jälleen kerran. Seuraatte minua, astutaan sisään historiaan.
