Juice Leskinen

(Opas pysähtyy, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään ympäröivää kaupunkimaisemaa. Äänensävy on rauhallinen, hieman salaperäinen ja täynnä kunnioitusta.) Katsokaapa ympärillenne. Täällä, näiden katujen ja seinien välissä, leijuu vieläkin jotain sellaista, mitä ei voi kirjoittaa oppikirjoihin. Me ei olla nyt vain katsomassa rakennuksia tai patsaita, vaan me ollaan astumassa sisään yhteen Suomen kulttuurihistorian suurimman ja ristiriitaisimman hahmon maailmaan. Puhun tietysti Juice Leskisestä. Juice ei ollut vain laulaja tai runoilija, hän oli tavallaan kansallinen provokaattori ja samalla herkin sielu, mitä tämä maa on synnyttänyt. Kun me liikutaan täällä, yrittäkää kuulla taustalla se kuuluisa kitaran näppäily ja se ironinen hymy, joka kaikui jokaisessa säkeessä. Tunnelma on täällä sähköinen, koska Juice opetti meille, että totuus löytyy usein sieltä, missä nauru ja kyynel kohtaavat. Jos me menemme syvemmälle siihen, mitä Juice oikeasti tarkoitti, niin meidän on ymmärrettävä se aikakausi, josta hän nousi. Hän ei syntynyt tyhjiöön, vaan hän oli osa sitä suurta murrosta, kun Suomi heräili ja alkoi kyseenalaistaa omia pyhiään. Juice otti historiamme, nuo meidän kansalliset myyttimme ja sankaritarinamme, ja hän alkoi purkaa niitä yksi kerrallaan. Mutta hän ei tehnyt sitä vihalla, vaan rakkaudella ja älykkäällä pilkalla. Hän tiesi, että jotta me voitais kasvaa, meidän on uskallettava nauraa itsellemme. Hän yhdisti suomalaisen melankolian ja kansainvälisen folk-perinteen tavalla, joka oli täysin uutta. Hän loi kielen, jolla tavallinen ihminen saattoi puhua vallasta, uskonnosta ja yksinäisyydestä ilman, että se tuntui raskaalta. Hän oli historiantutkija, joka ei käyttänyt arkistoja, vaan ihmisten sydämiä ja katukulttuuria. Mutta tässä kohtaa tulee se mielenkiintoinen osa, se mysteeri. Juicen ympärillä on aina liikkunut tietty myytti, eräänlainen ”suomen kielen mestarin” aura. Monet heistä, jotka tunsivat hänet, kertovat, miten hän pystyi muuttamaan tilanteen sekunneissa yhdellä oikealla sanalla tai nokkelalla vastauksella. Salaisuus hänen taidossaan oli se, että hän näki pinnan alle. Hän tiesi, että jokaisen arvovaltaisen miehen takana on pelokas lapsi ja jokaisen hiljaisen ihmisen sisällä huutava runoilija. Juice ei koskaan halunnut olla vain viihdyttäjä, vaan hän oli peili, johon me kaikki jouduimme katsomaan. Se teki hänestä välillä vaikean ja kiistellyn, mutta juuri se teki hänestä välttämättömän. Hän oli se, joka uskalsi sanoa ääneen sen, mitä me muut vain kuiskailtiin keittiön pöydän ääressä. Nyt kun me jatkamme matkaamme, haluan teitä pyytämään yhtä asiaa. Älkää vain katsoko näitä paikkoja, vaan yrittäkää löytää sieltä oma pieni kapinanne. Juice jätti meille perinnöksi rohkeuden olla omia itsemme, vaikka se tarkoittaisi sitä, että ollaan hieman vinoon maailmassa. Kun te poistutte täältä, miettikää, mikä teidän oma totuutenne on ja uskaltaisitteko kertoa sen yhtä rehellisesti kuin Juice. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian ja runouden polun kanssani. Olkaa nyt rohkeita ja pysykää uteliaina, sillä kuten Juice opetti, elämä on liian lyhyt siihen, että sen kuluttaisi vain nyökkäillen.