Sodexo Metropolia Myllypuro

*(Opas pysähtyy ryhmän kanssa, katsoo ympärilleen ja ottaa rennon, mutta kutsuvan asennon. Hän hymyilee ja laskee ääntään hieman, ikään kuin kertoisi yhteistä salaisuutta.)* Katsokaa ympärillenne. Täällä me nyt olemme, Metropolian kampuksella Myllypuron sydämessä. Ensimmäisellä silmäyksellä tämä saattaa näyttää vain modernilta oppilaitokselta ja tehokkaalta Sodexon ravintolaympäristöltä, mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja hengitätte sisään, voitte melkein tuntea sen, mitä täällä on tapahtunut. Täällä kohtaa arjen kiire, opiskelijoiden innostus ja se hiljainen, pohjoinen urbaani melankolia, joka on niin tyypillistä Helsingin itäisille kaupunginosille. Tässä tilassa sykkii nykypäivän energia, mutta sen alla lepää kerroksittain historiaa, joka kertoo siitä, miten kaupunkimme on kasvanut, muuttunut ja mukautunut. Tervetuloa paikkaan, jossa käytännön oppiminen ja kaupunkirakenne kietoutuvat yhteen. Mutta mennäänpä syvemmälle. Jotta ymmärtäisimme tämän paikan, meidän täytyy muistaa, mitä Myllypuro on ollut. Tämä alue ei ole aina ollut lasia ja betonia, vaan se on ollut osa laajaa metsä- ja suomaisemaa, jota halkovat purot ja pienet lammet. Nimi Myllypuro ei tulle syntyneeksi tyhjästä, vaan se viittaa menneisiin aikoihin, jolloin veden voimaa hyödynnettiin pienissä myllyissä. Kun Helsinki alkoi laajentua sodan jälkeen, itäiset kaupunginosat suunniteltiin vastaamaan kasvavan väestön tarpeisiin. Metropolian kaltaiset laitokset ja niiden ympärille rakentunut infrastruktuuri ovat osa tätä suurta suunnitelmaa: ideaa siitä, että koulutus ja työelämä tuodaan lähelle ihmisiä. Sodexo ei ole täällä vain ruokapalvelu, vaan se on modernin yhteisöllisyyden keskus. Se on se paikka, jossa on käyty tuhansia keskusteluja, solmittu ystävyyksiä ja kenties jopa suunniteltu tulevaisuuden innovaatioita kahvikupin äärellä, samalla kun ulkona Helsingin harmaa sää on piirannut ikkunoita. Tähän tulee kuitenkin se osa, jota ei löydä oppaista tai virallisista esitteistä. Jokaisessa tällaisessa modernissa rakennuksessa on omat myyttinsä. Täällä, näiden käytävien ja ruokalan välissä, liikkuu tarinoita siitä, miten rakennuksen pohjalla tai sen rakenteissa on säilynyt kaikuja alueen vanhasta luonnosta. Jotkut sanovat, että kun ravintola hiljenee ja valot himmenevät, voi kuulla kaukaisen veden solinan, joka ei kuulu mihinkään putkistoon, vaan on muisto siitä purosta, joka virtasi täällä kauan ennen ensimmäistäkään perustusta. Onko se vain mielikuvitusta vai kenties paikan henki, eli genius loci, joka kieltäytyy katoamasta betoniviidakon alle? Se on tuo pieni mysteeri, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain toiminnallisen tilan; se tekee siitä elävän historian osan. Nyt, kun olemme katsoneet pintaa syvemmälle, haastan teidät. Kun jatkatte matkaanne ja ehkä pysähtytte ottamaan jotain syötävää tai juotavaa, älkää katsoko vain menuun tai seinien väriin. Katsokaa ihmisiä, kuunnelkaa ääniä ja miettikää, millaisen jäljen te itse jätätte tähän ketjuun. Te olette nyt osa tämän paikan jatkumoa. Olkaa hyvä, tutustukaa vapaasti, nauttikaa tunnelmasta ja katsokaa, löydättekö tekin sen hiljaisen puron solinan keskellä kaupungin sykettä. Kiitos seurastanne, nauttikaa päivästänne!