Reima

(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja katsoo ryhmäämme lämpimästi, samalla kun hän viittaa kädellään ympäröivää maisemaa.) Tervetuloa, hyvät ystävät. Ottakaa hetki aikaa ja vain kuunnelkaa. Kuulkaa, miten tuuli humisee puiden latvoissa ja miten hiljaisuus täällä Reimassa tuntuu melkein käsinkosketeltavalta. On jotain erityistä tässä paikassa; se ei ole vain maantieteellinen piste kartalla, vaan se on kuin aikakone. Kun seisomme tässä, me emme ole vain nykyhetkessä, vaan olemme kerroksittain historian päällä. Tunnutteko sen pienen värinän ilmassa? Se on se tunne, kun ihminen tajuaa, että hän on vain yksi pieni lenkki pitkässä ketjussa. Täällä luonto ja ihmisen kädenjälki ovat kietoutuneet toisiinsa tavalla, joka pakottaa meidät hidastamaan tahtia ja kysymään, mitä täällä on oikeasti tapahtunut, kun kukaan ei ollut katsomassa. Jos menemme syvemmälle historian hämäryyteen, niin Reiman alue on aina ollut strategisesti ja elinkeinillisesti merkittävä. Täällä on taisteltu selviytymisestä, raivattu kiveä ja rakennettu elämää tyhjästä. Ajatelkaa niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä samoja polkuja satoja vuosia sitten. He eivät tunteneet kiirettä, mutta he tunsivat jokaisen kiven ja puron nimen. Alueen kehitys heijastaa koko Suomen maaseudun suurta muutosta; siitä, miten omavaraisuus ja kova fyysinen työ muuttuivat vähitellen modernimmaksi ajatteluksi. Täällä on nähty sukupolvien vaihtuvan, ja jokainen tupa ja jokainen kiviaita kertoo tarinaa periksiantamattomuudesta. Se on ollut raskasta aikaa, mutta samalla tässä on ollut sellaista yhteisöllistä voimaa, jota me nykyään usein kaipaamme. Historia ei täällä ole vain vuosilukuja kirjoissa, vaan se on kaiverrettuna puuhun ja imeytyneenä maaperään. Mutta tiedättehän te, että jokaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta virallisiin arkistoihin. Reimassa liikkuu huhuja ja myyttejä, jotka liittyvät maan alla kulkeviin käytäviin ja katoaviin polkuihin. Vanhat ihmiset ovat kuiskaillaan, että tietyissä kohdissa metsää raja hämärtyy ja maailmat kohtaavat. On puhuttu vartijoista, jotka eivät ole enää täällä lihasta ja verestä, mutta jotka silti pitävät huolta paikan rauhasta. Onko kyse vain kansanperinteestä vai onko täällä jotain, mitä tiede ei pysty selittämään? Kun ilta hämärtyy ja sumu nousee maasta, on helppo uskoa, että nämä myytit ovat totuutta. Ne ovat tapoja selittää sitä mystistä vetovoimaa, joka vetää ihmisiä takaisin tälle alueelle kerta toisensa jälkeen. Nyt kun olemme kävelleet tämän matkan yhdessä, haluan antaa teille yhden pienen tehtävän. Kun jatkatte matkanne, älkää vain katsoko nähtävyyksiä, vaan yrittäkää löytää oma pieni yksityiskohtanne, jokin kivi tai puu, joka puhuttelee juuri teitä. Antakaa mielikuvituksen kulkea ja kysykää itseltänne, mitä te jättäisitte jälkeenne tälle maalle. Kiitos, että olitte mukana tässä pienessä aikamatkassa. Nyt on aika antaa paikan puhua teille itselleen, joten olkaa hiljaa ja nauttikaa tästä hetkestä. Matka jatkuu, mutta osa tästä Reimasta jää nyt teidän sydämiinne.