Lentomestari Martti Alhon muistokivi

*(Opas pysähtyy muistokiven äärelle, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää rauhallisesti. Hän puhuu matalalla, hieman hartaalla mutta innostuneella äänellä.)* Katsokaa tätä kiveä. Se ei ehkä ensisilmäyksellä huuda suurta draamaa, mutta jos pysähdytte hetkeksi ja suljette silmänne, voitte melkein kuulla sen: kaukaisen, rytmisen moottorin pärinän, joka rikkoo hiljaisuuden. Täällä, tämän vaatimattoman merkin äärellä, me seisomme historian ja taivaan rajapinnassa. Tässä kohdassa maa kohtaa pilvet, ja muistot kohtaavat todellisuuden. Lentomestari Martti Alhon nimi on kaiverrettu kiveen, mutta hänen todellinen perintönsä ei ole tässä graniitissa, vaan siellä ylhäällä, missä tuuli puhaltaa vapaasti. On jotain hätkähdyttävää siinä, miten yksi ihminen ja hänen intohimonsa voivat jättää jäljen paikkaan, joka muuten saattaisi jäädä vain ohikulkijan huomaamatta. Martti Alho ei ollut vain lentäjä, hän oli aikansa visionääri, mies joka näki maailman eri kulmasta kuin me useimmat. Ajatelkaa nyt sitä aikaa, jolloin lentäminen ei ollut arkipäiväistä matkustamista, vaan se oli lähes taikuutta, täynnä riskejä ja raakaa rohkeutta. Alho edusti sitä sukupolvea, jolle taivas ei ollut raja, vaan kutsu. Hän hallitsi koneitaanan kuin ne olisivat olleet osa hänen omaa kehoaan. Lentomestarin tittelillä oli tuolloin valtava painoarvo; se tarkoitti teknistä osaamista, kylmäpäisyyttä kriisitilanteissa ja kykyä lukea sääilmiöitä silloin, kun tutkat olivat vielä kaukainen haave. Hän oli osa sitä pientä, eliittiryhmää, joka rakensi Suomen ilmailun perustuksia, yhdistäen kurinalaisuuden ja lähes intuition kaltaisen tuntuman koneen ja luonnon väliseen vuorovaikutukseen. Jokainen nousu oli voitto painovoimasta ja jokainen laskeutuminen paluu todellisuuteen. Mutta jokaisen suuren lentäjän tarinaan liittyy aina jotain, mitä ei kirjoiteta virallisiin lokeihin. On olemassa puheenaiheita, hiljaisia tarinoita siitä, mitä Alho koki korkeuksissa, missä ilma on ohutta ja maailma alapuolella näyttää pieneltä ja hauraalta. Sanotaan, että hänellä oli kyky aistia myrskyt ennen kuin ne näkyivät horisontissa, melkein kuin hänellä olisi ollut salainen sopimus tuulen kanssa. Jotkut sanovat, että tämän muistokiven ympäristössä voi tietyissä olosuhteissa tuntea oudon paineen, aivan kuin taivas yrittäisi kertoa meille jotain siitä, mitä Alho siellä näki. Se on se myytti, joka tekee tästä paikasta erityisen: tunne siitä, että vaikka mies on poissa, hänen henkinen läsnäolonsa ja rakkaus lentämiseen leijuvat yhä täällä, vartioimassa tätä pientä palaa maata. Nyt, kun katsotte tätä kiveä vielä kerran, älkää näkökö vain nimeä ja päivämääriä. Katsokaa ylös, sinne missä pilvet kulkevat. Mietikää sitä rohkeutta, jota on vaadittu nousta maasta silloin, kun koneet olivat vain kangasta, puuta ja terästä. Martti Alho opetti meille, että ihminen voi nousta arkisuuden yläpuolelle, jos hänellä on tarpeeksi rohkeutta luottaa itseensä ja koneeseensa. Toivon, että otatte tästä hetkestä mukaan palasen sitä samaa uteliaisuutta ja rohkeutta omaan elämykseenne. Kiitos, kun kuljitte tämän matkan kanssani. Jääkää hetkeksi rauhaan, kuuntelekaa tuulta ja antakaa historian puhua.