Apteekki Koivuhaka

*(Opas pysähtyy Apteekki Koivuhakan eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennuksen yksityiskohtia.)* Katsokaapa tätä julkisivua. Pysähdytään hetkeksi ja hengitetään tämä tunnelma sisään. Kun seisomme tässä, me emme ole vain kadunkulmassa, vaan me seisomme aikakerrostumien päällä. Haistatteko sen? Se on tuo hienoinen, lähes huomaamaton vivahdus eukalyptusta, kuivattuja yrttejä ja vanhaa puuta, joka tuntuu viipyvän täällä ilmassa vielä vuosikymmenien jälkeen. Täällä, Koivuhakan sydämessä, aika on kulkenut eri tahtia kuin ympäröivässä kaupungissa. Tämä apteekki ei ole ollut vain paikka, josta on haettu särkykipuketta, vaan se on ollut kaupungin hiljainen arkisto, paikka, jonne on tuotu sekä epätoivoa että toivoa, ja jossa on hoidettu kaupungin salaisuuksia tarkemmin kuin kirjanpitokirjoja. Jos menemme historiassa taaksepäin, me päädymme aikaan, jolloin apteekkari oli kaupungin arvostetuimpia hahmoja – lähes tiedemies ja lääkäri yhdessä paketissa. Koivuhakan apteekki syntyi aikana, jolloin lääkkeet eivät tulleet tehdasmaisista blisteripakkauksista, vaan ne valmistettiin täällä, takahuoneen suurissa maljakossa ja huhutuksilla. Kuvitelkaa ne valtavat, tummat puukaapit, jotka ulottuivat kattoon asti, ja niiden hyllyillä lepäävät käsinpuhaltamat lasipullot, joiden etiketeissä oli kaunokirjoituksella merkittyjä latinalaisia nimiä. Täällä on keitetty uutteita, jauhettu juuria ja sekoitettu liuoksia, jotka ovat pitäneet tämän kaupungin asukkaat pystyssä kulkutauteineen ja talvikuumeineen. Apteekki on nähnyt kaupungin kasvavan ympärillään, hevoskärryt vaihtuneen autoiksi ja kaasulyhdyt sähkövaloksi, mutta tämän seinän sisällä on säilynyt se tietty, harras arvokkuus, joka kuuluu vain vanhoille apteekeille. Mutta kuten jokaisessa vanhassa talossa, myös tässä on omat tarinansa, joita ei löydy virallisista historiikeista. Paikallisten keskuudessa on kiertänyt kauan legenda tietystä salaisesta hyllystä tai kellarin takaseinän lokerosta, johon on säilötty jotain sellaista, mitä ei ole saanut myydä kenelle tahansa. Sanotaan, että yksi aikaisemmista apteekkareista oli intohimoinen alkemian harrastaja ja hän yritti kehittää täydellistä eliksiiriä, joka olisi poistanut surun ja väsymyksen. Jotkut vannovat, että tietyissä valo-olosuhteissa, kun aurinko laskee juuri oikeaan kulmaan, voi nähdä takahuoneen ikkunassa varjon, joka ei kuulu kenellekään nykyisistä työntekijöistä. Se on ollut kaupungin urbaani myytti: Koivuhakan apteekki ei ole vain parantanut kehoa, vaan se on kätkenyt sisäänsä palasen mystiikkaa, jota ei voi selittää pelkällä kemialla. Nyt, kun me olemme tässä, kannattaisikin kurkistaa sisään ja katsoa, mitä nykyajasta on jäänyt jäljelle ja mitä vanhasta hengittää vielä nurkissa. Kannattaa kiinnittää huomiota noihin yksityiskohtiin, joita ei ensisilmäyksellä huomaa. Kun jatkamme matkaamme, miettikää sitä, kuinka monta kaupungin kohtaloa on täällä päätetty pienen reseptilapun varassa. Mutta nyt, mennäänpä katsomaan, löytyykö sieltä vielä jotain sellaista, mikä saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi historian edessä. Seuraa minua, niin astumme sisään ajassa.