Luku 1
(Opas pysähtyy mäen huipulle, vetää syvään henkeä ja pyyhkii kämmenellään otsaansa. Hän katsoo ympärilleen ja kääntyy sitten ryhmän puoleen lempeästi hymyillen.)
Katsokaa nyt tätä näkymää. Täällä ylhäällä tuuli tuntuu aina vähän erilaiselta, eikö vain? Se kantaa mukanaan jotain sellaista, mitä ei alas laaksossa huomaa. Tervetuloa Hankkijanmäelle. Kun me seisoimme tuolla alhaalla, tämä paikka näytti vain yhdeltä kukkulalta muiden joukossa, mutta kun noustaan tänne, maailma avautuu. Huomaatteko, miten hiljaista täällä on, vaikka maailma ympärillä pyörii? Tässä kohdassa luonto ja historia kietoutuvat yhteen niin tiukasti, että jos vain pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, voi melkein kuulla menneiden aikojen äänet. Täällä on jotain pysäyttävää, sellaista ikiaikaista rauhaa, joka saa meidät tuntemaan itsemme pieniltä, mutta samalla osalta jotain paljon suurempaa ketjua.
Jos mennään historiassa taaksepäin, niin tällaiset korkeat kohdat eivät koskaan olleet sattumaa. Ihmiset ovat aina hakeutuneet ylös, jotta he näkevät vihollisen lähestyvän tai jotta he ovat lähempänä taivasta. Hankkijanmäki on ollut strateginen piste, valvontapaikka ja kenties jopa pyhä paikka jo kauan ennen kuin täällä kulki kunnollisia teitä. Mietikää niitä sukupolvia, jotka ovat seisoneet juuri tässä samassa kohdassa. Täällä on katsottu horisonttiin, odotettu uutisia ja kenties pidetty nuotioitakin pystyssä merkkinä muille. Alueen maasto kertoo tarinaa jääkaudesta ja veden kuluttamasta maasta, mutta ihmisen jälki on tässä hienovaraisempaa. Se ei ole suuria kivilinnoja, vaan se on tuntumaa, perinteitä ja tarinoita, jotka on siirretty isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Tämä mäki on nähnyt metsien vaihtuvan, kylien kasvavan ja aikakausien murenevan, mutta se on pysynyt tässä, vakaana ja hiljaisena todistajana.
Mutta tiedättekö, mikä on tämän paikan todellinen salaisuus? Paikalliset puhuvat siitä vain hiljaa. Sanotaan, että Hankkijanmäen juurilla, missä maa laskee jyrkästi ja varjot tihenevät, on kulkenut vanhoja polkuja, joita ei löydy nykyisistä kartoista. On kerrottu tarinoita kätketyistä aarteista tai kenties jostain muusta, mitä ei ollut tarkoitettu löydettäväksi. Jotkut sanovat, että tiettyinä öinä, kun sumu nousee laaksosta ja peittää maan kuin valkoinen vaippa, täällä voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Onko se vain mielikuvitusta vai kenties muistijälkiä, jotka ovat jääneet maaperään? Myytit kertovat, että tämä mäki on toiminut porttina tai rajana arkipäivän ja henkimaailman välillä. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kasan kiviä ja puita.
Nyt minä haastan teidät tekemään yhden asian ennen kuin me jatkamme matkaa. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Älkää vain kuunnelleko lintuja tai tuulta, vaan yrittäkää tuntea sen energian, joka tässä maassa asuu. Tuntikaa se yhteys niihin kaikkiin, jotka ovat ennen meitä täällä kävelleet. Kun avaatte silmänne, katsokaa vielä kerran tuota näkymää ja miettikää, mitä te jättäisitte jälkeenne tälle mäelle tuleville sukupolville. Historia ei ole vain kirjoissa, se on tässä meidän jalkojemme alla. Kiitos, että kuljitte tänään kanssani tämän polun. Olkaa hyvä, voimme nyt suunnata hitaasti takaisin alas, mutta ottakaa tämä rauhan tunne mukaan itsenne kanssa.
