Hakunilan hiihtokeskus

*(Opas pysähtyy, ottaa rennosti asentoa ja katsoo ryhmää lämminhenkisesti, ehkäpä hieman hymyillen ja viitaten ympäröivään maisemaan.)* Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä lumen narske kuuluu kengän alla ja pakkasilma kirvelee hieman poskilla, me ollaan Hakunilan hiihtokeskuksessa. Mutta älkääpä kuvitelkaa, että täällä on vain kyse laskettelu- ja hiihtourheilusta. Kun suljette silmänne ja kuuntelette tuulen huminaa näiden mäkien välissä, voitte melkein tuntea, kuinka täällä on kohdanneet sukupolvet. Tämä paikka on kuin aikakapseli, joka yhdistää kaupungin sykkeen ja luonnon rauhan. Täällä on jotain sellaista kunnon vanhan ajan henkeä, missä yhteisöllisyys ja urheilun riemu ovat kulkeneet käsi kädessä. Se on se tietty tunnelma, jota ei löydä mistään modernista kauppakeskuksesta, vaan se löytyy juuri täältä, lumen ja mäkien syleilystä. Jos mennään syvemmälle historiaan, niin Hakunila on aina ollut sellainen paikka, jossa kaupungistuminen ja perinteinen suomalainen ulkoilukulttuuri ovat kohdanneet. Muistakaa, että kaupungit kasvavat, mutta tällaiset keitaat on säilytetty tarkoituksella. Hiihtokeskuksen synty ei ollut vain tekninen päätös rakentaa rinteitä, vaan se oli vastaus ihmisten kaipuuseen liikkua ja kohdata. Täällä on hiihtänyt tuhansia vantaalaisia ja vierailijoita, ja jokainen hiihtolatu on kulkenut historian halki. Ennen nykyisiä mukavuuksia täällä on tehty työtä kovaan pungariseen, ja lumen valmistus on ollut taidemuotoa. Se on ollut osa kaupungin identiteettiä, paikka, jonne on tultu hakemaan happea ja henkistä virkistystä silloin, kun betonirakentaminen ympärillä on kiihtynyt. Se on ollut urheilun ja terveyden tyyssija, joka on opettanut monelle lapselle ensimmäiset potkut lumessa. Mutta tiedättehän te, että jokaisella historiallisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Täällä Hakunilan rinteillä liikkuu paikallisia tarinoita, joita ei löydy virallisista vuosikertomuksista. Sanotaan, että näiden mäkien alla, syvällä maaperässä, on muistoja ajalta, jolloin tämä alue oli vielä villimpää metsää ja peltoa. Jotkut kertovat, että tietyissä kohdissa rinteitä voi tuntea oudon energian, tai että lumen alla uinuu vanhoja polkuja, joita pitkin kuljettiin jo kauan ennen hiihtokeskuksen perustamista. Onko kyse vain paikallisista myyteistä vai onko täällä jotain sellaista, mitä me emme näe? Ehkä se on vain se kollektiivinen muisti, tuhansien ihmisten riemu ja ponnistelu, joka on jäänyt imeytymään näihin rinteisiin ja tekee paikasta sähköisen. Nyt, kun olemme käyneet historian ja mysteerien läpi, on aika antaa teidän kokea tämä paikka itse. En halua vain puhua historiasta, vaan haluan, että te osaatte tuntea sen jaloissanne, kun liu'utte rinteessä tai astutte hiihtoladulle. Menkää, tutkikaa, hengittäkää tätä raikasta ilmaa ja miettikää samalla, millaisen jäljen te jätätte tähän paikkaan. Historia ei ole vain jotain, mikä on tapahtunut, vaan se on jotain, mitä me luomme juuri nyt. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Nyt on aika antaa lumen puhua, joten nauttikaa päivästänne täällä Hakunilassa!