Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy Vihilahdenpuiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja pyytää ryhmää kokoontumaan ympärilleen. Hän puhuu rauhallisesti, välillä pysähtyen viittauksen vuoksi ympäröivään luontoon.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilmassa olevan rauhan? Täällä, Vihilahdenpuistossa, kaupungin melu vaimenee ja luonto ottaa vallan. Se on melkein kuin astuisi aikakoneeseen. Tällaiset paikat ovat kaupungin keuhkot, mutta ne ovat myös muistin säiliöitä. Kun katsotte noita vanhoja puita ja kuuntelette veden liplatusta, älkää ajatel vain puistoa, vaan ajatel tätä paikkaa kerroksina. Jokainen askel, jonka otamme täällä pehmeällä sammaleella, on askel historian päälle. Täällä luonnon villiys ja ihmisen jättämät jäljet kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka saa meidät tuntemaan itsemme pieniltä. Tervetuloa paikkaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen, vaikka maailma ympärillä on kiersinyt eteenpäin.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, mitä tämä alue on ollut ennen kuin se oli virallinen puisto. Alueen nimi, Vihilahti, viittaa jo itsessään johonkin vehreään ja veden äärellä olevaan. Ennen kaupungistumisen suurta vyöryä tällaiset lahet ja kosteikot olivat elintärkeitä. Ne eivät olleet vain maisemia, vaan resursseja. Täällä on kulkenut ihmisiä jo satoja vuosia; kalastajia, metsästäjiä ja ehkäpä vain ohikulkijoita, jotka etsivät suojaa metsän siimeksessä. Kun kaupunki alkoi laajentua, monet tällaiset luonnonhelmet uhkasivat kadota betonin alle, mutta Vihilahti säilyi. Se kertoo meille tarinaa siitä, miten olemme oppineet arvostamaan luontoa osana urbaania elämää. Se on muistutus ajasta, jolloin ihminen eli symbioosissa ympäristönsä kanssa, eikä vain hallinnut sitä. Tämän puiston puut ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan ja kaupungin kasvavan ympärilleen, mutta ne ovat pysyneet vakaina ja hiljaisina todistajina.
Mutta tiedättehän te, että jokaisella vanhalla puistolla on myös omat salaisuutensa. Paikalliset legendat kuiskaavat, että Vihilahden syvissä vesissä ja tiheiden pensaiden katveessa asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä biologialla. Sanotaan, että sumuisina syksyisinä aamuina täällä voi kohdata varjoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Onko se vain mielikuvitusta, vai kenties kaikuja menneisyydestä? Monet uskovat, että tällaiset veden ja metsän risteyskohdat ovat portteja muualle. Ehkäpä täällä on joskus tehty sopimuksia, joita ei kirjattu papereihin, tai kätketty asioita, joiden ei pitänyt koskaan löytyä. Kun kuljemme eteenpäin, kiinnittäkää huomiota niihin kohtiin, joissa ilma tuntuu yhtäkkiä viileämmältä tai missä linnut vaikenevat. Siellä, juuri siinä hiljaisuudessa, asuu puiston todellinen mystiikka.
Nyt me jatkamme matkaamme puiston sydämeen, mutta tehkää niin, että kävelkää hiljaa. Antakaa aistien ohjata teitä. Katsokaa, miten valo siivilöityy lehvistön läpi ja miltä maa tuntuu jalkojenne alla. Haastan teidät miettimään: jos tämä puisto voisi puhua, mitä se kertoisi meille nykyajan ihmisille? Mitä se sanoisi kiireestämme ja unohduksestamme? Mennäänpä katsomaan, mitä muita salaisuuksia Vihilahti meille paljastaa, mutta muistakaa jättää paikka juuri niin kauniiksi ja salaperäiseksi kuin se oli, kun saavuitte tänne. Seuraatte minua, niin mennään katsomaan tuota vanhaa tammea.