Vanhan Suurtorin toteutus ja makasiinien peruskorjaus

(Opas pysähtyy ryhmän kanssa Vanhan Suurtorin keskelle, levittää kätensä ja katsoo ympärilleen hymyillen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaapa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Tässä kohdassa kaupunkia aika tuntuu pysähtyvän, vaikka maailma ympärillä kiirehtii. Me seisomme nyt Vanhan Suurtorin sydämessä, paikassa, joka on ollut kauppiaiden, kalastajien ja tavallisen kansan kohtaamispaikka jo vuosisatojen ajan. Kuulkaa, jos suljette silmänne, voitte melkein kuulla kaukaiset huudot, hevosten kavioiden kopinan kivetyksellä ja raskaita säkkejä raahaavien vaunujen kolinan. Tämä ei ole vain tyhjä aukio tai kaunis kaupunkitila, vaan se on kaupunkimme yhteinen muisti. Nyt kun olemme saaneet torin ja nämä upeat makasiinit kunnostettua, ne eivät ole vain museoita, vaan ne hengittävät jälleen ja kertovat meille tarinoita ajasta, jolloin elämä rytmittyi meren ja kaupan mukaan. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Nämä makasiinit, jotka näette nyt niin upeassa peruskunnossa, olivat aikoinaan kaupungin elämänlanka. Ne eivät olleet hienostuneita palatseja, vaan karuja, käytännöllisiä varastoja. Täällä säilytettiin viljaa, suolaa ja muita arvokasta tavaraa, jotka saapuivat satamasta. Kuvitelkaa se hulina: purjealukset saapuivat rantaan, ja täällä torilla käytiin kovaa kauppaa. Makasiinit olivat kuin kaupungin ruokakaapit, ja niiden seinät ovat nähneet sotaa, nälkävuosia ja suurta vaurastumista. Kun näitä rakennuksia peruskorjattiin, se ei ollut vain puun ja kiven vaihtamista, vaan kyse oli kunnioituksesta. Haluttiin säilyttää se alkuperäinen, hieman karu tunnelma, jotta me voimme vielä tänään tuntea, miltä tuntui olla täällä sata tai kaksisataa vuotta sitten, kun hienot herrat ja hikiset rahtityöläiset kohtasivat samalla kivetyksellä. Tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Paikalliset kertovat, että näiden makasiinien kellareissa ja rakenteissa on piileskellyt asioita, joita ei virallisiin historiakirjoihin ole kirjoitettu. Sanotaan, että salakuljetus oli täällä arkipäivää; tavaroita, joista ei haluttu maksaa tullimaksuja, liikuteltiin hämäriin kellareihin kuunvalossa. On myös tarinoita kaupunkilaisista, jotka kokivat täällä outoja enteitä meren tyynentyynten öiden aikana. Jotkut uskovat, että Vanhan Suurtorin alla kulkee vanhoja käytäviä, jotka yhdistivät makasiinit suoraan rantaan, jotta arvotavarat saatiin nopeasti suojaan. Olipa kyse sitten tosia faktoja tai vain kaupungin rakastamista myyttejä, ne tekevät tästä paikasta sähköisen. Täällä ei ole kyse vain arkkitehtuurista, vaan siitä mystiikasta, joka syntyy, kun ihminen rakentaa elämänsä veden äärelle. Nyt kun olemme katsoneet menneisyyteen, katsokaa näitä rakennuksia uudelleen. Eikö ole upeaa, miten ne seisovat jälleen ryhdikkäinä? Vanha Suurtori on nyt meille kaikille, paikka jossa voimme levähtää ja miettiä, mistä olemme tulleet. Kehotan teitä nyt kävelemään hitaasti makasiinien seinien vierustaa pitkin, koskettamaan puuta ja kiveä ja antaa oman mielikuvituksen kuljettaa teitä eteenpäin. Mutta ennen kuin jatkamme matkaamme, pysähdykää hetkeksi ja kysykää itseltänne: mitä tarinoita te itse jättäisitte tähän paikkaan tuleville sukupolville? Olkaa tervetulleita tutustumaan tarkemmin, ja nauttikaa tästä historiallisesta helmestämme.