Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellään kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää ympärillään ja viittaa kädellään avaraa maisemaa kohti.)*
Katsokaa ympärillenne. Tuntuu ehkä siltä, että olemme vain keskellä rauhallista luontoa, missä tuuli humisee puissa ja nurmi on pehmeää jalkojen alla. Mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja annatte mielikuvituksen toimia, huomaatte, että tämä paikka ei ole vain maata ja kasveja. Martinkenttä on kuin avoin historian kirja, jonka sivut ovat ajan saatossa kellastuneet ja osittain haalistuneet. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, ikään kuin se kantaisi mukanaan kaikuja menneiltä vuosisadoilta. On jotain pysäyttävää siinä, miten luonto on ottanut takaisin alueen, joka on kerran ollut ihmisen toiminnan ja elämän keskipisteenä. Me emme ole täällä vain kävelyllä, vaan olemme astumassa kerrosten läpi, joissa jokainen askel koskettaa jotain vanhaa.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin tämä kenttä ei ole koskaan ollut vain tyhjää tilaa. Se on ollut solmukohta, paikka, jossa arki on kohdannut pyhän ja jossa yhteisö on löytänyt yhteisen kiintopisteen. Nimikin viittaa Marttinaan, ja se kertoo meille suoraan, että täällä on sykenyt hengellinen ja sosiaalinen elämä. Ennen kaupungistumisen suurta vyöryä tällaiset kentät olivat elintärkeitä; täällä on vaihdettu kuulumisia, tehty kauppaa ja ehkäpä kerran hääjuhlat ovat täyttäneet tämän tilan naurulla ja musiikilla. Kun ajattelee niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä samoja polkuja satoja vuosia sitten, tajuaa, että heidän huolensa, toiveensa ja arkiset askareensa olivat kenties hyvin samankaltaisia kuin meidän nykyään. He katsoivat samoja puita ja hengittivät samaa ilmaa, vaikka maailma heidän ympärillään oli hitaampi ja hiljaisempi.
Mutta kuten jokaisella vanhalla paikalla, myös Martinkentällä on omat salaisuutensa. Paikalliset tarinat ja vanhat myytit kuiskailevat, että maan alla lepää enemmän kuin vain muistoja. Sanotaan, että täällä on kulkenut näkymättömiä rajoja ja että tietyissä kohdissa kenttää on voinut tuntea oudon väreilyn, aivan kuin menneisyys yrittäisi puhua meille. Jotkut uskovat, että täällä on säilynyt jotain sellaista, mitä ei ole kirjoitettu virallisiin arkistoihin – ehkäpä salaisia kohtaamisia tai lupauksia, jotka on annettu kuiskaamalla puiden suojassa. Onko täällä vaeltanut historian haamuja vai onko kyse vain siitä, miten meidän mielemme kaipaa mystiikkaa keskelle arkista luontoa? Ehkäpä se on juuri tuo jännite tiedon ja tuntemattoman välillä, joka tekee tästä paikasta niin vetovoimaisen.
Nyt kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, haluan teidän tekevän yhden asian. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää kuunnella. Kuunnelkaa, mitä tuuli kertoo ja miltä maaperä tuntuu kenkienneen alla. Historian tuntemus ei löydy vain kirjoista, vaan se löytyy juuri tällaisista hetkistä, kun ihminen pysähtyy ja antaa ympäristön puhua. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Olkaa hyvä ja jatkakaa matkaa, mutta pitäkää Martinkentän rauha ja sen salaisuudet mielessänne vielä pitkään tämän päivän jälkeen.