Luku 1
(Opas pysähtyy polun varrelle, ottaa rennosti asennon ja elehtii ympäröivää metsää kohti. Ääni on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä hieman tiheämmältä, melkein sähköiseltä? Tervetuloa Vuoritontunpuistoon. Kun astumme tänne, jätämme taaksemme arjen kiireen ja astumme maailmaan, jossa luonto ja tarinat kietoutuvat toisiinsa. Kuulkaa, miten tuuli humisee näissä puissa – se ei ole vain ilman liikettä, vaan se on kuin vanha kuiskaus, joka kertoo meille paikan hengestä. Täällä, näiden sammaleisten kallioiden ja ikivanhoiden mäntyjen katveessa, aika tuntuu pysähtyneen. On jotain pysäyttävää siinä, miten valo siivilöityy lehvästön läpi ja miten metsän tuoksu, tuo hapan neulasten ja kostean mullan sekoitus, täyttää keuhkot. Täällä me emme ole vain vierailijoita, vaan osa jotain paljon suurempaa.
Jos katsomme tätä maastoa historian silmin, huomaamme, ettei tämä puisto ole syntynyt sattumalta. Alue on ollut osa pohjoista luonnonkiertoa vuosituhansien ajan, ja sen kallioperä kantaa muistoja jääkaudesta, jolloin valtavat jäämassat muovasivat nämä rinteet ja uomat. Ihmiset ovat kulkeneet näillä poluilla jo kauan ennen kuin ensimmäistäkään puistoa oli perustettu. Alueen historia heijastaa sitä, miten suhteemme luontoon on muuttunut: ensin se oli elinehto, metsästysmaata ja selviytymisen areena, myöhemmin se muuttui rauhoittumisen ja virkistyksen paikaksi. Täällä on koettu vuodenajat, metsäpalot ja talven ankaruudet, mutta luonto on aina löytänyt tiensä takaisin. Tämä puisto on kuin elävä arkisto, jossa jokainen kivi ja jokainen vanha puu on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Se muistuttaa meitä siitä, että me olemme vain hetkellisiä vieraita tässä ikuisessa vihreydessä.
Mutta tiedättehän, että jokaisella näin erikoisella paikalla on myös salaisuutensa. Paikalliset legendat kertovat Vuoritontusta, olennosta, joka ei ole aivan ihminen eikä aivan henki. Sanotaan, että tonttu asustaa syvällä kallion halkeamissa, siellä missä juuret kohtaavat kiven. Hän ei ole paha, mutta hän on tarkkailija. Myytin mukaan tonttu suojelee puiston puhtautta ja hiljaisuutta. Vanhat tarinat kertovat, että jos kulkee metsässä riittävän hiljaa ja sydän on avoin, voi kuulla tontun naurun tai nähdä vilauksen jostain, mikä katoaa sekunnissa näkyvistä. Tämä myytti kertoo meille itse asiassa jostain syvemmästä: ihmisen ikuisesta tarpeesta löytää taikaa ja merkitystä luonnon keskeltä. Se on muistutus siitä, että vaikka tiede selittää kiven ja puun, se ei selitä sitä tunnetta, kun tunnemme itsemme pieniksi ja kunnioittaviksi tämän metsän keskellä.
Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö polkua pitkin, vaan yrittäkää kuunnella. Etsikää se kohta, jossa metsä tuntuu puhuvan teille, ja pysähtykää hetkeksi. Ehkä juuri te olette niitä, jotka kohtaavat Vuoritontun katseen tai löytävät sen salaisen polun, jota ei löydy kartoista. Antakaa uteliaisuuden johdattaa teitä, mutta muistakaa kunnioittaa tätä paikkaa, jotta tonttu pitää meidät tervetulleina myös ensi kerralla. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne löytää oma tarinanne tästä puistosta. Olkaa varovaisia, mutta olkaa uteliaita.
