STU-40 Sturmgeschütz III Ausführung G tank

(Opas pysähtyy panssarivaunun viereen, laskee ääntään hieman ja elehtii kädellään kohti massiivista teräsrakennelmaa. Hän katsoo ryhmää silmiin ja antaa hiljaisuuden kestää hetken ennen kuin aloittaa.) Katsokaa tätä konetta. Tunnunko minä sen läsnäolon? Minä tunnen. Kun seisoo tässä, voi melkein haistaa vielä vanhan dieselöljyn ja palaneen ruudin tuoksun, vaikka aika on kuluttanut pintaa. Tämä ei ole vain kasa ruostuvaa terästä tai museoesine, vaan se on aikakone. Kuvitelkaa itsenne hetkeksi talviseen metsään, missä ilma on niin kylmää, että se polttaa keuhkoja ja näkyvyys on vain muutamia metrejä. Sitten, jostain tuon lumen ja kuusien takaa, kuuluu matala, rytminen jyrinä ja teräsketjujen kirskunta. Se on tämä peto, StuG III, joka lipuu eteenpäin lähes äänettömästi, matalana ja vaarallisena. Se ei ole näyttävä kuin suuret panssarivaunut, mutta siinä on jotain pelottavaa juuri sen vaatimattomuudessa. Puhutaan nyt vähän siitä, mikä tämä oikeastaan on. Tämä on Sturmgeschütz III, eli lyhyemmin StuG III, tarkemmin sanottuna G-malli. Nimestään huolimatta se ei ole varsinainen tankki, vaan assault-tykki. Saksalaiset rakensivat tämän alun perin tukemaan jalkaväkeä, mutta sodan edetessä siitä tuli yksi rintaman tehokkaimmista aseista. Miksi? Koska siltä puuttui torni. Se teki koneesta matalan, mikä oli taktinen mestariteos. Se pystyi piiloutumaan pensaikoihin tai mataliin painanteisiin, missä vihollisen tankit eivät nähneet sitä, kunnes oli liian myöhäistä. Tässä G-mallissa on tuo pitkä 75 millimetrin tykki, joka pystyi repimään terästä läpi valtavalla voimalla. Suomessa nämä koneet olivat arvostettuja, koska ne sopivat täydellisesti meidän maastoon. Ne eivät jääneet jumiin niin helposti kuin raskaammat vaunut, ja niiden matala profiili teki niistä lähes näkymättömiä metsän siimeksessä. Mutta tässä koneessa on myös tietty myytti, salaisuus, jota ei löydy jokaisesta oppaasta. StuG III:n miehistön elämä oli brutaalia. Kuvitelkaa se ahdas tila, kuumuus kesällä ja jäätävä kylmyys talvella, kun viisi miestä elää ja kuolee yhdessä pienessä teräslaatikossa. Mutta juuri tämä yhteys loi erikoista veljeyttä. Sanotaan, että StuG-miehistöt olivat vaunomaailman erikoistekijöitä; he eivät luottaneet tornin pyörittämiseen, vaan heidän täytyi liikuttaa koko vaunua osuakseen kohteeseen. Se vaati äärimmäistä tarkkuutta ja kuljettajan ja komentajan välistä telepaattista yhteistyötä. Kun tämä kone ampuu, koko runko tärähtää, ja hetken ajan maailma pysähtyy. Se oli ase, joka ei hakeutnut kunniaan, vaan teki työnsä tehokkaasti ja kylmäverisesti varjoista käsin. Kun katsotte nyt tuota tykin putkea, miettikää, kuinka monta kertaa se on suunnattu kohti tuntematonta. Tämä kone on nähnyt historian käännekausia, se on selvinnyt helvetistä ja päätynyt tänne, meille, muistuttamaan meitä siitä, mitä sota on. Se on hiljainen todistaja. Ennen kuin jatkamme matkaamme, ottakaa hetki aikaa ja koskettakaa terästä. Tunnukaa se kylmyys ja kovuus. Se on konkreettinen linkki menneisyyteen, jota ei voi sivuuttaa. Olkaa hyvät ja seuraatte minua, siirrymme nyt seuraavaan kohteeseen, mutta pitäkää mielessänne tämä teräksinen metsänhiippaja.