Kiillepuisto

(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja viittaa kädellään ympäröivää vehreyttä ja kalliota kohti. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaa ympärillenne. Täällä Kiillepuistossa aika tuntuu pysähtyneen, eikö vain? Kun me astutaan tänne kaupungin hälinästä, ensimmäinen asia, mikä iskee, on tuo tietty hiljaisuus. Se ei oo sellaista tyhjää hiljaisuutta, vaan sellaista, missä luonto kuiskailee. Tunnekkaa tuo raikas ilma ja katsokaa, miten valo siivilöityy lehvästön läpi ja leikkii noilla kallionpintailla. Täällä me ollaan paikassa, missä kaupunkimainen järjestys kohtaa alkukantaisen voiman. Tämä puisto ei oo vaan kokoelma puita ja polkuja, vaan se on kuin elävä museo, joka on kätkenyt sisäänsä kerroksittain tarinoita ihmisistä, luonnonvoimista ja siitä, miten me ollaan tämän maan kanssa vuorovaikutuksessa. Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämäriin. Jos me katsotaan tätä kalliota ja maaperää, niin me ei puhuta vain muutamasta vuosikymmenestä, vaan miljoonista vuosista. Tämän alueen geologia on se perusta, jolle kaikki muu on rakennettu. Historiallisesti tällaiset paikat on toimineet levähdyspaikkoina ja rajapintoina. Ennen kuin täällä oli puisto ja kaupunkirakenne, täällä kulki reittejä, joita pitkin ihmiset liikkuivat jo satoja vuosia sitten. He eivät ehkä nähneet tätä virkistysalueena, vaan resurssina tai ehkä jopa pyhänä paikkana. Mietikää niitä ihmisiä, jotka ovat täällä kulkeneet raskaita kuormia kantaen, katsoneet samoja kiviä ja tunteneet saman tuulen ihollaan. Kaupunki on kasvanut tämän luonnon ympärille, mutta Kiillepuisto on säilyttänyt palasen siitä alkuperäisestä maailmasta, jota me nykyään usein vain kaipailtaan. Se on kuin ankkuri, joka pitää meidät kiinni maassa, vaikka ympärillä maailma muuttuisi betoniksi ja teräkseksi. Ja tässä tulee se osa, jota ei kaikissa oppaissa lue. Jokaisella tällaisella paikalla on oma salaisuutensa. Paikallisten kertomusten mukaan täällä on aina ollut tietty mystiikka. Jotkut sanovat, että tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti hämärän aikaan, raja näkyvän ja näkymättömän maailman on ohuempi. On puhuttu maanalaisista onkaloista ja kallioperän kätkemistä aarteista, jotka eivät oo kultaa, vaan muistoja. Onko täällä kulkenut vanhoja väyliä, joita ei ole merkitty karttoihin? Tai onko täällä tehty sopimuksia, jotka on unohdettu historian pölyyn? Se on juuri se jännitys, mikä tekee tästä paikasta erityisen. Me ei ehkä saa täydellisiä todisteita, mutta kun seisoo tässä hiljaisuudessa, on helppo uskoa, että kiviä ja puita ympärillämme on tarkkailtu jo kauan ennen meitä, ja ne tietävät asioita, joita me ei enää muisteta. Nyt minä haastan teidät. Kun me jatketaan matkaa, älkää vain kävelkö, vaan pysähtykää välillä. Koskettakaa kalliota, kuunnelkaa tuulen suhinaa ja yrittäkää kuvitella itsenne sataan vuoteen taaksepäin. Mitä te näkisitte? Ketä te kohtaisitte? Tämä puisto on meille lahja, silta menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Toivon, että vietätte täältä mukananne palasen tätä rauhaa ja uteliaisuutta. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän pienen historiallisen ja luonnonmukaisen matkan. Olkaa hyvät, jatketaan matkaa ja katsotaan, mitä seuraava mutka paljastaa.