Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy veistosten äärelle, ottaa rennosti asennon ja pyyhkii kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi ja viittaa kädellään ympärillä olevia istuinveistoksia.)*
Katsokaa nyt näitä. Ensimmäinen ajatus on varmaan se, että nää on vaan kivoja penkkejä, eikö? Mutta pysähtykää hetkeksi. Tunnetehan te jo tämän paikan energian. Täällä ilmassa on jotain sellaista, mikä ei kuulu nykyiseen kiireeseen. Kun istutte tuohon, te ette vain lepäytä jalkoja, vaan te laskeudutte osaksi tätä kaupunkikuvaa. Huomaatteko, miten materiaali tuntuu käden alla? Se on kylmää, mutta samalla kutsuvaa. Tässä kohdassa kaupunkia historia ei ole vain kirjoissa tai museoissa lasin takana, vaan se on tässä, suorassa kosketuksessa meihin. Nämä veistokset on suunniteltu hämärtämään raja taiteen ja arkielämän välillä, ja juuri nyt me ollaan siinä rajapinnassa.
Jos menemme vähän syvemmälle siihen, miksi nämä on täällä, niin meidän pitää miettiä kaupungin kerrostumia. Nämä istuinveistokset eivät syntyneet tyhjiöstä, vaan ne heijastavat sitä ajattelua, jossa haluttiin palauttaa julkinen tila ihmisille. Historiallisesti tämä alue on ollut vallan ja hallinnon keskiötä, kovaa kiveä ja tiukkoja linjoja. Mutta kun nämä teokset sijoitettiin tänne, ne toitivat mukanaan pehmeyttä ja inhimillisyyttä. Ne on veistetty kunnioittaen perinteisiä materiaaleja, mutta muodot ovat rohkeita. Se on kuin keskustelu menneisyyden ja nykyhetken välillä. Veistoksissa näkyy se sama käsityötaito, jota on käytetty vuosisatoja sitten katedraalien tai palatsien rakentamiseen, mutta nyt tavoite ei ole ollut pelotella katsojaa suuruudellaan, vaan kutsua hänet osaksi teosta. Se on demokratisoitua taidetta parhaimmillaan.
Mutta tässä kohtaa tulee se osa, josta tykkään eniten, eli ne pienet salaisuudet. Paikallisten keskuudessa liikkuu tarinoita siitä, että tietyt näistä istuimista on sijoitettu tarkasti tiettyjen energialinjojen tai vanhojen, kadonneiden rakennusten perustusten päälle. Sanotaan, että jos istuu tietyssä kulmassa ja sulkee silmänsä, voi melkein kuulla kaupungin sykkeen sellaisena kuin se oli satoja vuosia sitten. On myös legenda siitä, että veistäjä on jättänyt johonkin näistä muodoista pienen, piiloon jäävän symbolin, joka paljastuu vain tietyssä valossa, kun aurinko laskee juuri oikeaan kulmaan. Se on sellainen pieni viesti tuleville sukupolville, muistutus siitä, että taide ei ole koskaan täysin valmis, vaan se täydentyy vasta sitten, kun ihminen istuu siihen ja alkaa ajattelemaan.
Joten, nyt minä haastan teidät. Älkää vain kävelkö näiden ohi, vaan valitkaa itsellenne yksi näistä istuimista. Istukaa alas, hengittäkää syvään ja kuvitelkaa kaikki ne tuhannet ihmiset, jotka ovat tehneet saman ennen teitä. Mietikää, mitä he ovat ajatelleet ja mihin he olleet matkalla. Olkaa hetken aikaa osa tätä kaupungin elävää patsasta. Kun nousette ylös, te ette ole vain nähneet nähtävyyttä, vaan olette olleet osa sitä. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen historian matkan, ja nyt jatketaan matkaa kohti seuraavaa salaisuutta.