Luku 1
*(Opas pysähtyy Café Mellstenin oven eteen, kääntyy ryhmää kohti ja hymyilee kutsuvasti. Hän elehtii kädellään sisäänpäin, missä tuoksuu vastaleivottu korvapuustia ja vanha puu.)*
Katsokaas tätä ovea. Me ei olla astumassa vain kahvilaan, vaan me ollaan oikeastaan astumassa aikakoneeseen. Tunnetteko te jo oven raosta tulvivan tuoksun? Se on sekoitus tummaa kahvia, sokeria ja sellaista tiettyä, hienoista pölyisyyttä, jota löytyy vain paikoista, jotka ovat nähneet maailman muuttuvan ympärillään. Täällä, keskellä Helsingin sykettä, aika tuntuu hidastuvan. Kun astutte sisään, huomaatte, että puupinnat ovat kuluneet miljoonista kosketuksista ja valaistus on sellainen, että se kätkee kulmiinsa pieniä salaisuuksia. Täällä ei kiirehditä. Mellsten on kaupungin hiljainen sydän, paikka, jossa kaupungin melu vaimenee ja historian havina alkaa kuulua.
Jos katsotaan tätä paikkaa historian silmin, niin Mellsten on toiminut Helsingin älyllisenä ja kulttuurisena olohuoneena jo vuodesta 1889. Se on yksi kaupungin vanhimmista kahviloista, ja se on selvinnyt täällä läpi maailmansotien, vallankumousten ja muotivirtojen. Kuvitelkaa nyt hetki 1900-luvun alku: täällä on istuttu silinterihatut päässään, lukemassa sanomalehtiä ja väittelemässä politiikasta tai taiteesta. Täällä on muotoiltu Suomen itsenäisyyden alkuvaiheita ja käyty keskusteluja, jotka ovat vaikuttaneet siihen, millainen maa meillä on tänään. Se ei ollut vain paikka juoda kuppi kahvia, vaan se oli foorumi. Seinät ovat imeneet itseensä tuhansia tunteja keskustelua, naurua ja ehkäpä myös hiljaisia huokauksia. Kun istutte noissa tuoleissa, istutte samoilla paikoilla kuin suurimmat kirjailijat ja taiteilijat ovat istuneet vuosikymmeniä sitten.
Mutta Mellsteniin liittyy myös tietty mystiikka. Se ei ole vain rakennus, vaan se on osa Helsingin kaupunkimyyttiä. Sanotaan, että täällä on oma sielunsa. On kerrottu, että tietyissä pöydissä on istunut ihmisiä, jotka ovat muuttaneet maailmaa, ja että jos kuuntelee tarpeeksi tarkkaan, voi melkein kuulla menneiden aikojen kuiskausten. Se on ollut turvasatama niille, jotka halusivat kadota hetkeksi massasta tai tavata jonkun salaa. Täällä on vallinnut tietty sanaton sopimus yksityisyydestä ja kunnioituksesta. Se on ollut paikka, jossa on saanut olla vain ihminen, riippumatta siitä, oliko takana aatelissuku vai taiteilijan köyhyys. Se on ollut Helsingin boheemi keskus, jossa mielikuvitus on saanut lentää vapaasti samalla kun kahvikuppi on höyryännyt pöydällä.
Nyt, kun me ollaan tässä kynnyksellä, mä haluan teidät tekemään yhden asian. Kun me mennään sisään, älkää vain tilatko kahvia ja kakkua, vaan pysähtykää hetkeksi. Valitkaa pöytä, joka puhuttelee teitä, ja katsokaa ympärillenne. Mietikäkää, kuka on istunut tuossa samassa tuolissa sata vuotta sitten ja mitä hän on ajatellut. Antakaa itsenne uppoutua tähän tunnelmaan, koska tällaisia paikkoja on enää hyvin vähän. Mennäänpä sisään ja katsotaan, mitä tarinoita tämä talo kertoo meille tänään. Tervetuloa Mellsteniin.
