Luku 1
*(Opas pysähtyy keskeiselle aukiolle, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään ympäröivää kaupunkimaisemaa. Ääni on rauhallinen, mutta kutsuva.)*
Katsokaapa ympärillenne. Täällä, Valurinkujen sydämessä, ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on sekoitus vanhaa kiviainesta, kosteaa jokivettä ja sellaista hiljaista odotusta, joka vain vuosisatoja vanhoissa kaupungeissa on. Kun suljete silmänne, voitte melkein kuulla kaukaisen raudan kolinan ja hevosten kavioiden kopin mukulakivillä. Valurinkuja ei ole vain paikka kartalla, se on kerroksellinen tarina, joka on valettu ja taottu aikaan. Se on kaupunki, joka on kokenut nousuja ja laskuja, mutta joka on pysynyt pystyssä juuri siksi, että sen perusta on vankka kuin itse nimi antaa ymmärtää. Tervetuloa paikkaan, jossa historia ei ole vain kirjoissa, vaan se hengittää jokaisessa seinässä.
Jos mennään syvemmälle, niin Valurinkujen synty liittyy tiiviisti teolliseen vallankumoukseen ja raudan hallintaan. Kaupunki nousi merkitykseen, kun täällä ymmärrettiin, miten hyödyntää paikallisia malmioita ja vesivoimaa. Nimikin viittaa niihin valtaviin valurautaisiin renkaisiin, joita täällä valmistettiin koneiden ja rakenteiden vahvistamiseen. Se oli aikansa huipputeknologiaa. Kuvitelkaa ne valtavat uunit, joiden loimu valaisi yötaivasta ja tuhannet työmiehet, joiden hiki ja vaiva rakensivat tämän kaupungin. Valurinkujista tuli solmukohta, jossa rautatie ja vesireitit kohtasivat, mikä teki siitä alueellisen kaupan keskuksen. Se oli kovaa aikaa, täynnä nokea ja kovaa työtä, mutta samalla se loi uskomattoman yhteishengen ja ylpeyden tunteen omasta osaamisesta. Tämä kaupunki ei syntynyt hovien loistossa, vaan takomoissa ja pajoissa.
Mutta jokaisessa kaupungissa on myös varjonsa, ja Valurinkujilla on yksi erityinen salaisuus. Paikalliset puhuvat wieniläisestä kellosepästä, joka saapui kaupunkiin sata vuotta sitten ja rakensi kaupungin alla kulkevan tunneliverkoston salaiseen tarkoitukseen. Legenda kertoo, että hän valmisti kaupungin keskusaukion alle valtavan, mekaanisen kellon, joka ei mittaa minuutteja tai tunteja, vaan kaupungin kohtaloa. Sanotaan, että kun kellon viimeinen ratas kääntyy, kaupunki kokee suuren muutoksen. Vaikka historioitsijat puhuvat vain vanhoista viemäreistä ja kellarikerroksista, monet meistä uskovat, että jossain syvällä kiven alla tikittää edelleen jotain, mitä emme täysin ymmärrä. Se on se mystiikka, joka tekee Valurinkujista elävän; tunne siitä, että pinnan alla on jotain odottamassa.
Nyt, kun olemme kävelleet historian halki, haastan teidät katsomaan tätä kaupunkia uudestaan. Älkää katsoko vain rakennuksia, vaan etsikää niistä ne pienet yksityiskohdat, rautaiset koristeet tai kuluneet kynnyslaudat, jotka ovat nähneet tuhansia ihmiskohtaloita. Valurinkujat eivät anna kaikkia vastauksiaan heti, vaan ne pitää ansaita uteliaisuudella. Toivon, että vietätte loppupäivänne tässä kaupungissa pysähtyen ja kuunnellen. Olkaa hyvä ja suunnatkanne nyt kohti vanhaa rautasiltaa, niin kerron teille, miksi se on kaupungin todellinen vartija. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.
