Muualle haudattujen ja Karjalaan jääneiden vainajien muistolle

(Opas pysähtyy muistomerkin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää rauhallisesti. Ääni on matala, kunnioittava, mutta lämmin.) Katsokaapa tätä paikkaa. Pysähdytään hetkeksi. Huomaatteko, miten täällä on oma, erilainen hiljaisuutensa, vaikka ympärillä maailma jatkaisi kulkuaan? Tässä kohdassa me emme seiso vain kiven tai monumentin äärellä, vaan me seisomme näkymättömän sillan päällä. Tämä paikka on omistettu niille, joiden leposija on jossain muualla, kaukana täältä, tai niille, jotka jäivät Karjalaan, kun maailma murtui. Se on muistomerkki kaipuulle, jota ei voi koskaan täysin tyydyttää, ja sille tyhjyydelle, joka jää jäljelle, kun rakas ihminen katoaa ilman sitä, että hänen hautansa päälle saisi laskea kiven tai kukan. Tunnukaa tuo paino ilmassa – se on sukupolvien mittainen ikävä. Mennään nyt hieman syvemmälle siihen, mitä tämä kaikki tarkoittaa. Meidän on ymmärrettävä se valtava murros, jonka Karjalan menetys ja sota aiheuttivat. Kun ihmiset joutuivat jättämään kotinsa, he eivät jättäneet vaintalojaan ja peltojaan, vaan he jättivät taakseen esi-isänsä haudoilta alkavan jatkumon. Suomalaiselle sielulle hautausmaa on aina ollut yhteisön ankkuri, paikka, jossa sukupolvet kohtaavat. Kun raja siirtyi ja tie takaisin kotikylään sulkeutui, syntyi valtava henkinen haava. Monet vainajat jäivät vihollisen puolelle, tuntemattomiksi tai hoidettaviksi haudoiksi, joille ei päästy enää koskaan vierailulle. Se oli sieluton menetys; ihminen kuoli kahdesti, ensin fyysisesti ja sitten katoamalla historian sumuun tai kielletyn rajan taakse. Tämän muistomerkin tarkoitus oli antaa tälle surulle osoite. Se loi symbolisen hautausmaan niille, joilla ei ollut fyysistä paikkaa levätä täällä meidän keskuudessamme. Tässä kohtaa on kuitenkin yksi asia, jota ei aina kirjoiteta oppaisiin, mutta joka elää ihmisten muistoissa. Sanotaan, että tällaiset paikat eivät ole vain kiveä ja tekstiä, vaan ne toimivat eräänlaisina energiapisteinä. Vanhemmat kertoivat, että kun ihminen ei pääse vierälle haudalle, hän tuo muistonsa tällaisen muistomerkin luo, ja siinä hetkessä tapahtuu eräänlainen henkinen yhteys. On kuin tämä paikka toimisi postina tai viestinvälittäjänä. Monet uskoivat, että jos täällä sytyttää kynttilän tai vain seisoo hiljaa, viesti kulkee rajan yli, metsien ja järvien läpi, suoraan sinne Karjalan mullalle. Se on kaunis, melkein myyttinen ajatus siitä, ettei rakkaus tai muisto tunne valtioiden rajoja tai poliittisia kiistoja. Se on ihmisyyden voitto historiasta. Nyt, kun meidän on jatkettava matkaamme, pyydän teitä vielä kerran katsomaan tätä muistomerkkiä. Älkää näkineet sitä vain historian jäänteenä, vaan elävänä tarinana. Se muistuttaa meitä siitä, että koti ei ole aina paikka, jonne voi palata, mutta se on jotain, jota kantaa sydämessään. Kun kuljemme tästä eteenpäin, viedään mukanamme pieni pala tätä hiljaisuutta ja kunnioitusta niitä kohtaan, jotka jäivät taakse. Kiitos, että pysähtyitte tämän kokemuksen äärelle. Voidaan nyt jatkaa matkaa.