Luku 1
Tervetuloa, hyvät ystävät. Ottakaa hetki aikaa, sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Kuulutteko tuon tuulen suhinan puunlehdissä ja lasten riemunkiljahdukset tuolta leikkipaikalta? Tuntuu ehkä siltä, että olemme vain tavallisessa kaupunkipuistossa, mutta ammattioppaan silmin tämä Nummisuutarinpuisto on paljon enemmän. Se on kuin elävä aikajana, jossa nykyhetken leikki ja menneisyyden hiljaisuus kietoutuvat toisiinsa. Täällä, keskellä urbaania sykettä, luonto on ottanut takaisin tilan, joka on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Kun katsotte noita vanhoja puita, ne eivät ole vain varjoa antavia kasveja, vaan ne ovat tämän paikan hiljaisia todistajia. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, ikään kuin kaupungin kiire pysähtyisi puiston rajalle ja antaisi tilaa hengittää.
Jos kuljetamme ajatuksemme taaksepäin, meidän on mentävä aikaan, jolloin kaupunki ei ollut tätä betonista ja asfaltista koostuvaa viidakkoa. Nummisuutarin nimi itsessään kantaa mukanaan muistoa vanhoista ammateista ja kaupungin varhaisesta rakenteesta. Ennen kuin täällä oli leikkikehikoita ja hiekkalaatikoita, tämä alue oli osa laajempaa luonnon ja pienteollisuuden liittoa. Kuvitelkaa itsenne satoja vuosia taaksepäin: täällä kulki polkuja, joita pitkin kuljetettiin raaka-aineita, ja ilmassa tuoksui puu ja nahka. Alueen nimi viittaa suutareihin, niihin taituriin käsityöläisiin, jotka pitivät kaupungin asukkaiden jalat kuivina ja ehjinä. Tämä puisto on fragmentti siitä ajasta, jolloin ihminen eli lähempänä luontoa ja jokainen neliömetri maata oli hyödynnetty joko viljelyyn tai työhön. Se on pieni saareke, joka muistuttaa meitä siitä, että kaupunki on rakennettu kerroksittain, ja jokaisen nykyaikaisen puiston alla sykkii vanha, ahkera kaupunkilaiselämä.
Mutta jokaisella paikalla on myös salaisuutensa, ja Nummisuutarinpuisto ei ole poikkeus. Paikalliset legendat ja historian harrastajien kuiskausten mukaan näiden puiden juurilla lepää jotain enemmän kuin vain multaa. Sanotaan, että puiston luonto on säilyttänyt muistin kaikista niistä, jotka täällä ovat levänneet työpäivän jälkeen tai suunnitelleet tulevaisuuttaan. On puhuttu salaisista poluista, jotka johtivat kaupungin syvimpiin kolkkiin, ja myytit kertovat, että jos puistossa pysähtyy täysin hiljaiseksi hämärän aikaan, voi kuulla kaukaisen vasaran koputuksen tai vanhan ajan kauppiaiden puheensorinaa. Se ei ehkä ole historiankirjoissa, mutta tunne on läsnä. Se on se mystinen vetovoima, joka saa lapset mielikuvitusten maailmaan ja aikuiset haaveilemaan ajoista, jolloin elämä oli hitaampaa ja jokaisella esineellä oli oma, käsintehty sielunsa.
Nyt, kun olette tunteneet tämän paikan sykkeen, haastaisinkin teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää. Katsokaa tuota suurinta puuta ja miettikää, mitä kaikkea se on nähnyt viimeisen sadan vuoden aikana. Kokeilkaa löytää puiston nurmikoilta tai puiden välistä merkkejä menneisyydestä tai ehkä vain rauhan hetki itsellenne. Kun jatkatte matkaanne eteenpäin kaupungin vilinään, ottakaa tämä pieni pala hiljaisuutta ja historiaa mukananne. Kiitos, että kuljette tämän polun kanssani. Nyt on teidän vuoronne tutkia ja antaa puiston kertoa omat tarinansa.
