Pancho Villa

(Opas pysähtyy, ottaa leveän hatun suojaan auringolta ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imeä itseensä kuivan maan ja pölyn tuoksun. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaapa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Tässä Chihuahuan autiomaan paahteessa, missä horisontti väreilee kuumuudesta, historia ei ole vain kirjoissa, vaan se on tässä pölyssä, joka tarttuu saappaisiinne. Me seisomme paikassa, jota hallitsi kerran mies, jonka nimi sai kokonaiset kaupungit joko jähmettymään kauhusta tai hullaantumaan toivosta. Pancho Villa. Hän ei ollut vain sotilas tai kapinallinen, hän oli luonnonvoima. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla satojen hevosten kavioiden jymtinnän ja nähdä pölypilven, joka nousee taivaaseen, kun Villan ratsuväki syöksyy hyökkäykseen. Täällä, näiden karujen maisemien keskellä, syntyi legenda, joka rikkoi rajoja ja haastoi maailman suurvallat. Mutta kuka Villa oikeasti oli? Jotta ymmärtäisimme tämän miehen, meidän on mentävä syvemmälle Meksikon vallankumouksen sydämeen. Villa ei syntynyt kenraaliksi, vaan hän oli karjanvartija, mies, joka tunsi tämän maan jokaisen kiven ja puron. Hän nousi alhaalta, ja juuri se teki hänestä vaarallisen. Hän ei taistellut vain vallasta, vaan hän taisteli maaoikeuksista ja köyhien puolesta, vaikka hänen menetelmänsä olivat usein armottomia. Hän loi itselleen lähes modernin armeijan, Divisón del Norten, joka oli aikansa pelottavin sotilaskone pohjoisessa. Villa oli strateginen nero, joka osasi hyödyntää maastoa ja nopeita iskuja. Hän jopa hyökkäsi Yhdysvaltojen puolelle, Columbiassa, mikä oli aikanaan täysin uskomatonta rohkeutta tai hullutta. Hän oli mies, joka kykeni nauramaan kovaan ääneen samalla kun hän suunnitteli seuraavaa suurta hyökkäystään, ja juuri tämä ristiriitaisuus teki hänestä kansan sankarin ja hallitsijoiden painajaisen. Tässä kohtaa tarina muuttuu historiasta myytiksi. Villaa ympäröi aina tietty mystiikka. Sanotaan, että hänellä oli lähes yliluonnollinen kyky lukea ihmisiä ja ennustaa vihollisen liikkeet ennen kuin he itse tiesivät niitä. Mutta suurin salaisuus oli hänen kykynsä hallita mielikuvaa itsestään. Hän tiesi median voiman jo ennen kuin termiä oli edes keksitty; hän myi kuvioitaan ja oikeuksiaan amerikkalaisille lehdille rahoittaakseen sotaansa. Samaan aikaan paikalliset kertoivat tarinoita miehestä, joka oli liian sitkeä kuolemaan. Vaikka häntä vastaan lähetettiin armeijoita ja salamurhaajia, hän palasi aina varjoista, kuin autiomaan henki. Tämä myytti ”Centauro del Nortesta”, Pohjoisen Kentaurista, elää täällä edelleen. Se on tarina miehestä, joka oli puoli ihminen ja puoli hevonen, erottamaton osa tätä karua maaperää. Nyt, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan teidän miettivän yhtä asiaa. Pancho Villa ei ollut pyhimys, eikä hän ollut pelkkä roisto. Hän oli heijastus ajastaan – raaka, intohimoinen ja tinkimätön. Kun katsotte noita kaukaisia vuoria, muistakaa, että jossain tuolla on edelleen jälkiä hänen kulkureiteistään. Historian kiehtovinta on se, miten yksi ihminen voi jakaa kansan kahtia ja silti jäädä elämään ikuisesti osaksi kansallista identiteettiä. Ottakaa nyt hetki aikaa, hengittäkää tämä ilma ja tuntekaa, kuinka historia sykkii vielä tässä maassa. Mennäänpä katsomaan seuraavaa kohdetta, mutta pitäkää Villan henki mielessänne.