Hautaustoimisto Mikko Mononen

(Opas pysähtyy hitaasti kohteen eteen, laskee äänensä rauhalliseksi ja katsoo ryhmää silmiin.) Hyvää päivää kaikille. Pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Kun katsotte tätä rakennusta, Hautaustoimisto Mikko Monosenta, saatatte ensin nähdä vain arkisen liikerakennuksen tai palvelupisteen. Mutta jos suljette silmänne ja hengitätte syvään, voitte aistia, kuinka täällä kohtaa kaksi maailmaa: kiireisen nykyajan ja sen hitaan, vääjäämättömän hiljaisuuden, jota kuolema edustaa. Täällä ei ole kyse vain paperityöstä tai arkun valinnasta, vaan tämä paikka on kuin silta. Se on pysähdysasema matkalla jostain johonkin. Huomaatteko, miten ympäristön äänet tuntuvat vaimentuvan tämän oven takana? Se on se erityinen tunnelma, joka syntyy, kun ihminen joutuu kohtaamaan elämänsä suurimman mysteerin. Katsotaanpa tätä hieman historian linssin läpi. Hautausala on yksi vanhimmista ammateista, ja tässä toimistossa se perinne jatkuu. Ennen vanhaan, vielä vuosisatoja sitten, kuolemaan suhtauduttiin hyvin eri tavalla. Se oli osa kylän yhteistä arkea, ja arkut rakennettiin usein kotipihoilla, kun taas hautausmaiden hoito oli yhteisöllinen velvollisuus. Ajan myötä, kaupungistumisen myötä, tämä prosessi ammattimaistui. Mikko Monosen kaltaiset toimijat ottivat vastuun siitä, että viimeinen matka olisi arvokas ja kunnioittava. Jos mietitte tätä rakennusta osana kaupungin kehitystä, huomaatte, että se edustaa tiettyä suomalaista stoalaisuutta. Meillä on tapana hoitaa suru hiljaa, arvokkaasti ja järjestelmällisesti. Tämä toimisto on ollut todistajana tuhansille hyvästeille, jokaisella niistä on oma tarinansa, omat kyyneleensä ja omat salaisuutensa, jotka on jätetty näiden seinien suojaan. Mutta tässä kohtaa tarinaan tulee se mielenkiintoinen käänne. Historioitsijana ja harrastajana olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä ei sanota ääneen. Sanotaan, että tällaisissa paikoissa, joissa ihminen kohtaa väistämättömästi loppunsa, raja näkyvän ja näkymättömän välillä ohenee. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut hiljaisia puheita siitä, että jotkut sielut eivät heti löydä tietään eteenpäin, vaan viipyilevät hetken tässä välitilassa, odottaen viimeistä ohjetta tai hyvästelyä. Se on tietysti myytti, mutta eikö olekin lohdullista ajatella, että täällä vallitsee tietty henkinen jatkuvuus? Ehkä tämä rakennus ei olekaan vain toimisto, vaan eräänlainen majakka, joka opastaa eksyneitä matkaajia kohti suurta hiljaisuutta. Nyt, kun olemme pohtineet tätä paikkaa, kutsun teidät katsomaan rakennusta vielä kerran, mutta eri silmin. Älkää katsoko vain julkisivua, vaan miettikää niitä tuhansia ihmiskohtaloita, jotka ovat kulkeneet tästä ovesta sisään ja ulos. Se muistuttaa meitä siitä, että jokainen meistä on osa tätä suurta ketjua. Toivon, että tämä pysähdys sai teidät pohtimaan omaa paikkaanne historiassa ja elämän arvokkuutta. Jatketaanpa matkaamme eteenpäin, mutta pidetään mielessä tämä rauhan ja kunnioituksen hetki. Olkaa hyvä, seuraatte minua.