Luku 1
*(Opas pysähtyy aukion keskelle, kääntyy ryhmää kohti ja levittää kätensä hieman, ikään kuin esitellen näkymää. Äänensävy on kutsuva ja lämmin.)*
Katsokaapa ympärillenne. Täällä me nyt seisomme, Tallinnanaukion sydämessä. Tunnetteko te sen? Tämän hienoisen värinän jalkojemme alla? Se ei ole vain liikenteen kohina tai turistien puheensorina, vaan se on kaupungin syke, joka on lyönyt täällä vuosisatoja. Kun suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein haistaa vanhan kaupungin tuoksun: poltetun puun, suolan ja kauppiaiden mausteiden sekoituksen, joka on leijunut näillä kaduilla jo silloin, kun katuivut olivat vielä mutaa ja mukulakiveä. Tämä aukio ei ole vain tyhjä tila rakennusten välissä, vaan se on kuin kaupungin olohuone, jossa kohtaavat menneisyys ja nykyhetki, ja jossa jokainen kivi kantaa mukanaan tarinaa jostain, mikä on jo kauan sitten kadonnut.
Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Tämä paikka on ollut strateginen solmupiste siitä asti, kun Hansaliitto hallitsi Itämeren kauppareittejä. Kuvitelkaa tämä aukio täytenä raskasliikkeisistä kärryistä ja huutavista kauppiaista, jotka tittelöivät tavaroitaan saksaksi, virolaiseksi ja ruotsiksi. Täällä on tehty sopimuksia, jotka ovat muuttaneet Pohjois-Euroopan talouskarttaa, ja täällä on nähty vallan vaihtumisia, kun eri imperiumit ovat kiistelleet tästä portista länteen. Rakennusten julkisivut, joita katsotte, ovat selviytyneet sodista, paloista ja poliittisista mullistuksista. Ne ovat nähneet kaupungin kasvavan pienen linnoituksen ympäriltä loistavaksi kauppakeskukseksi. On kiehtovaa ajatella, että samat kulmakivet, joita me nyt poljemme, ovat kestäneet tuhansien saappaiden painon satojen vuosien ajan, kantaen mukanaan historian painolastia ja arjen pieniä hetkiä.
Sitten on tietysti se, mitä oppaat eivät aina heti kerro. Sanotaan, että tämän aukion alla risteää vanhoja, unohdettuja käytäviä ja kellareita, joita ei löydy mistään virallisesta kartasta. Paikalliset legendat kertovat salaisista tunneleista, joita on käytetty pakoihin piiritysten aikana tai kenties hämäriin kauppoihin, joista ei haluttu jättää jälkiä. On myös tarinoita kaupungin hengetöistä, jotka vaeltavat täällä hämärän laskeutuessa, muistuttaen meitä siitä, että kaupunki ei kuulu vain meille eläville. Ehkäpä joku teistä tuntee äkillisen viileyden niskassaan tai näkee silmäkulmassaan hahmon, joka katoaa rakennuksen varjoon? Se on vain Tallinnan tapa kertoa, että sen salaisuudet eivät ole kokonaan paljastettavissa, ja että osa historiasta haluaa pysyä piilossa.
Nyt, kun olemme imeneet itseemme tämän paikan sielua, ehdotan, että jatkamme matkaamme. Mutta ennen kuin liikumme eteenpäin, pyydän teitä tekemään yhden asian. Pysähtykää hetkeksi, katsokaa ylös kattoihin ja kysykää itseltänne, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tähän kaupunkiin, jos saisitte kirjoittaa oman nimenne historian kirjoihin. Olipa kyseessä suuri teko tai pieni rakkaustarina, tämä aukio on ottanut vastaan kaiken. Olkaa siis tervetulleita seuraamaan minua syvemmälle kaupungin sokkeloihin, missä jokainen katu on uusi luku ja jokainen portti uusi mysteeri. Mennäänpä, historia odottaa meitä vain muutaman askeleen päässä.
