Luku 1
(Opas pysähtyy aukion keskelle, levittää kätensä ja katsoo ryhmää hymyillen, mutta äänessä on tiettyä painokkuutta.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä me nyt seisomme, Tallinnanaukion sydämessä. Tunnetteko te sen? Tämän hienoisen jänniteen ilmassa? Tämä ei ole vain asfalttia ja kivetystä, vaan se on kuin kaupungin olohuone, jossa vuosisatojen tarinat risteävät. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla kauppiaiden huudot, hevoskärryjen kolinan mukulakivillä ja tuntea tuon suolaisen merituulen, joka on kantanut tänne uutisia ja rikkauksia kaukaisista maista. Täällä on kohdattu, kiistelty ja rakastettu. Tämä aukio on toiminut näyttämönä kaikelle sille draamalle, josta kaupunki on rakennettu. Se on paikka, jossa menneisyys ei ole vain historiankirjoissa, vaan se hengittää tässäi kohtaa oikein meidän vierellämme.
Jos menemme syvemmälle historiaan, niin tämä alue on ollut strateginen solmukohta jo kauan ennen kuin nykyiset rakennukset nousivat. Miettikää niitä saksalaisia hansa-kauppiaita, jotka hallitsivat tätä kaupunkia. Heille tämä aukio oli valtaa ja rahaa. Täällä solmittiin sopimuksia, jotka määrittivät Pohjois-Euroopan kauppavirtoja. Rakennusten julkisivut, nuo jylhät kiviseinät ja terävät katot, kertovat tarinaa ajasta, jolloin kaupunki oli linnoitettu saari keskellä poliittista myllerrystä. Olemme nähneet täällä Ruotsin vallan loiston ja Venäjän keisarikunnan kurinalaisuuden. Jokainen kivi tässä maassa on nähnyt armeijoiden marssivan ohi ja vallankumousten kipinöiden syttyvän. Se on ollut markkinapaikka, jossa vaihdettiin villaa, suolaa ja silkkiä, mutta myös paikka, jossa julkiset tiedotukset lukettiin ja kansa kerääntyi kuulemaan, mitä maailmalla tapahtuu. Se on ollut kaupungin sykkivä valtimo, joka on selvinnyt sodista ja paloista.
Mutta tiedättehän, että jokaisella tällaisella paikalla on myös varjonsa. Kertomus kertoo, että tämän aukion alla, syvällä maan alla, kulkee vanhoja holveja ja salakäytäviä, joista osa on unohdettu tai tarkoituksella peitetty. Paikalliset legendat kuiskivat, että jotkut näistä käytävistä johtivat suoraan kaupungin tärkeimpien rakennusten kellareista rannikolle, jotta viestit ja arvotavarat – tai ehkä jopa ihmiset – voisivat liikkua huomaamatta vihollisen silmiltä. Sanotaan, että sumuisina syysyönä, kun aukio on tyhjä, voi kuulla vaimeaa askellusta kiveyksen alta. Onko kyseessä vain tuuli vai kenties historian kaiut, jotka eivät halua antaa meidän unohtaa niitä salaisuuksia, joita kaupungin perustajat kerran täällä kätkivät? Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen.
Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, haastan teidät tekemään yhden asian. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain katsoko rakennuksia, vaan etsikää niistä pieniä yksityiskohtia: kulunutta kiveä, kaiverrettua merkkiä tai outoa varjoa. Kysykää itseltänne, kuka on seissyt juuri tässä samassa pisteessä sata vuotta sitten ja mitä hän on ajatellut. Historia ei ole vain menneitä vuosia, se on jatkumo, ja nyt te olette osa tätä tarinaa. Olkaa hyvä, seurakaa minua, niin lähdemme katsomaan, mitä muita salaisuuksia nämä kadut meille paljastavat.
