Luku 1
(Opas pysähtyy ryhmän kanssa puiston keskelle, katsoo ympärilleen ja hymyilee rennosti.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä me nyt olemme, Pirkkolan liikuntapuistossa. Ensimmäisellä silmäyksellä tämä näyttää vain modernilta urheilualueelta – nurmea, katsomoita ja hiekkapölyä – mutta jos suljette silmänne hetkeksi ja kuuntelette, niin huomaatte, ettei tämä paikka ole vain urheilua varten. Täällä lepää kerroksittain kaupungin muisti. Tunnetteko te tuon tietyn tuoksun, jossa sekoittuu vastaleikattu ruoho ja kaupungin syke? Se on se hetki, kun nykyhetki kohtaa historian. Täällä, missä nykyään nuoret hiovat taitojaan ja yhteisö kokoontuu, on ollut menneisyydessä elämää, hikeä ja taistelua aivan eri tavoin. Me emme ole vain liikuntapuistossa, vaan me seisomme kaupungin kasvun ja muutoksen polttopisteessä.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin pitää muistaa, että kaupungit eivät kasva sattumalta. Pirkkola ja sen ympäristö on aina ollut strateginen solmukohta. Ennen kuin täällä oli huoliteltuja juoksuratoja, tämä maa on nähnyt kyläyhteisöjen kasvun ja teollistumisen ensiaskeleet. Kuvitelkaa itsenne sataan vuoteen taaksepäin: täällä on kulkenut hevoskärryjä, täällä on raivattu metsää ja täällä on rakennettu kaupunkia pala palalta. Liikuntapuisto on itse asiassa symboli sille, miten meidän yhteiskuntamme on muuttunut. Ennen täällä on taisteltu elatuksesta ja selviytymisestä, mutta ajan myötä tila on annettu vapaa-ajalle ja terveydelle. Se on ollut tietoinen valinta – kaupungin hengitysaukon luominen sinne, missä betoniviidakko muuten painaisi. Jokainen täällä käytävä polku on tavallaan kaiku niistä tuhansista askelista, jotka ovat kulkeneet tätä maata ennen meitä, olivat ne sitten työläisen raskaita askelia tai lapsen riemukasta juoksua.
Mutta nyt kerron teille jotain, mitä ei löydy virallisista esitteistä. Täällä liikuntapuiston varjoissa liikkuu vanha tarina, eräänlainen urbaani legenda. Sanotaan, että puiston reunalla, siellä missä vanhat puut vielä vartioivat maata, on ollut aikoinaan salainen kohtaamispaikka. Jotkut kertovat, että sodan aikana tai kenties vielä aikaisemmin, täällä on vaihdettu viestejä ja tehty valoja, joita ei saanut kenenkään muun nähdä. On sanottu, että tietyissä kohdissa puistoa voi tuntea oudon sähköisyyden, ikään kuin menneiden sukupolvien intohimo ja jännitys olisivat jääneet imeytyä maaperään. Se on se puiston salaisuus: vaikka pinnalla on järjestystä ja sääntöjä, pinnan alla sykkii villi ja kontrolloimaton historia, joka ei koskaan täysin katoa. Se on kuin näkymätön kerros, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain urheilukentän.
Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme, haluan teidän tekevän yhden asian. Kun kävelette tuon seuraavan katsomon ohi, älkää vain katsoko rakenteita, vaan miettikää, kuka täällä on seisonut sata vuotta sitten ja mitä hän on nähnyt. Historian kiehtovinta on se, että me olemme osa sitä juuri nyt. Pirkkolan liikuntapuisto ei ole vain paikka liikkua, vaan se on elävä museo, joka muistuttaa meitä siitä, mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Olkaa hyvä ja seurakaa minua, niin katsotaan vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta tuolla puun katveessa.
