Luku 1
Tervetuloa, hyvät matkakumppanit! Ottakaa hetki aikaa ja vain pysähtykää. Kuulkaa, miten kaupungin humina vaimenee ja täällä Pukinmäen liikuntapuistossa korvalle alkaa kuulua jotain muuta. Kun katsotte näitä nykyisiä urheilukenttiä, kimaltelevia pintoja ja modernia infrastruktuuria, on helppo unohtaa, että jalkamme alla lepää kerroksittain historiaa. Täällä ilmassa on sellaista erikoista kontrastia: toisella puolella on tämän päivän vauhti ja kilpailu, mutta jos vain sulkee silmänsä, voi melkein haistaa vanhan maaseudun tuoksun, kostean mullan ja heinän. Me emme ole vain urheilualueella, vaan olemme vyöhykkeellä, jossa Helsingin kaupunkimainen kasvu on kohdannut vanhan Pukinmaan talonpoikaishengen. Täällä aika on kulkenut eri tahtiin.
Jos menetään syvemmälle, niin pitää muistaa, että Pukinmäki ei ole aina ollut osa tätä urbaania sykettä. Alun perin tämä alue oli osa suurta Pukinmaan kartanoa, yhtä Helsingin alueen merkittävimmistä maatalouskeskuksista. Sadan ja kahdensadan vuoden takaisin täällä ei juossut sataa metriä, vaan täällä raastettiin maata, hoidettiin karjaa ja seurattiin vuodenaikojen kiertoa. Kun kaupunki alkoi laajentua ja rautatieCy tuli paikalle, alueen luonne muuttui peruuttamattomasti. Maaseudun hiljaisuus vaihtui työläiskaupungin sykkeeseen ja teollisuuden nousuun. Tämä liikuntapuisto on tavallaan moderni kerros tämän historian päällä. Se on rakennettu paikalle, joka on nähnyt niin raskaan työn, sota-ajan niukkuuden kuin sodanjälkeisen jälleenrakennuksenkin. On kiehtovaa ajatella, että samalla tontilla, jossa nykyään nuoret hiovat taitojaan, on aikoinaan kulkenut hevoskärryt ja käyty keskusteluja siitä, millainen sato tänä vuonna tulee.
Mutta tiedättehän, että jokaisella paikalla on myös omat salaisuutensa ja myyttinsä. Paikalliset tietävät, että maan alla ja vanhojen puiden katveessa asuu muistoja, joita ei löydy virallisista arkistoista. On puhuttu siitä, miten vanhan ajan rajat ja polut kulkevat vieläkin näiden kenttien läpi, näkymättöminä viivoina. Jotkut sanovat, että hämärän laskeutuessa täällä voi tuntea katseen niskassaan – ei pelottavan, vaan pikemminkin uteliaana. Se on kuin vanhan Pukinmaan henki, joka seuraa, miten maailma on muuttunut. Onko se vain mielikuvitusta, vai onko täällä jokin energiapiikki, joka kumpuaa siitä, että paikka on toiminut yhteisön kohtaamispaikkana vuosisatojen ajan, olipa kyse sitten kylän kokouksista tai nykyisistä urheilutapahtumista.
Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme, pyydän teitä katsomaan ympärillenne uudella tavalla. Älkää katsoko vain vihreää nurmea tai juoksutietä, vaan yrittäkää nähdä niiden läpi. Kuvitelkaa ne vanhat kartanon pellot, kuunnelkaa rautatien ensimmäisiä vihellyksiä ja tunkakaa se jatkumo, joka yhdistää menneisyyden ja nykyhetken. Pukinmäen liikuntapuisto ei ole vain paikka liikkua, vaan se on elävä museo, jossa jokainen askel on kosketus historiaan. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Nyt, mennäänpä katsomaan, mitä muita tarinoita tämä kaupunginosa meille vielä kuiskaa.
