Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy polun varteen, ottaa rennosti asennon ja pyyhkii kämmenellään näkymää avaaen. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, välillä elehtien ympärillä olevan metsän ja veden suuntaan.)*
Katsokaapa ympärillenne. Hengittäkääpä kunnolla. Täällä Oittaan ulkoilualueella on jotain sellaista, mitä kaupungin keskustasta ei löydy, vaikka olemme vain lyhyen matkan päässä betonista ja asfaltista. Tunnitteko tämän erityisen hiljaisuuden? Se ei ole täydellistä hiljaisuutta, vaan sellaista elävää huminaa, missä tuuli leikittelee lehdillä ja vesi liplattaa rantaan. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on kuin vanha, viisas kirjasto, jonka sivut ovat sammalta ja kiviä. Kun kuljemme näitä polkuja, me ei vain liikututa itseämme, vaan me liikumme ajassa. Tämä paikka on säilyttänyt sielunsa, vaikka maailma ympärillä on muuttunut nopeasti.
Mutta jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, niin ymmärrämme, ettei tämä ole koskaan ollut vain ”vapaata luontoa”. Täällä on kuljettu jo kauan ennen kuin ensimmäistäkään nykyaikaista polkua raivattiin. Alueen maasto, nämä vaihtuvat korkeudet ja vesistöjen läheisyys, on tehnyt siitä strategisen ja elintärkeän paikan. Ennen kaupungistumista tällaiset alueet olivat paikallisten elinehtoja; täällä on kerätty polttopuita, kalastettu ja liikkunut lyhyimpiä reittejä kylästä kylään. Voitte kuvitella, miten täällä on kuulunut kirveen iskuja ja hevosten kavioiden kopinaa, kun metsätse on raivattu tilaa elämälle. Tämä alue on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, ja jokainen puu on ehkä nähnyt jonkun, joka on pysähtynyt juuri tähän kohtaan miettimään elämäänsä, aivan kuten me nyt.
Ja sitten on niitä tarinoita, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin, mutta jotka elävät paikallisten muistoissa ja metsän varjoissa. Sanotaan, että täällä Oittaan syvänteissä ja tiheikoissa asuu alueen ”muisti”. Vanhat kertomukset vihjaavat, että tietyt paikat täällä ovat olleet kohtaamispaikkoja, joissa luonnonvoimat ja ihmisen maailma ovat kietoutuneet yhteen. On puhuttu salaisista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy kartalta, ja hiljaisista sopimuksista metsän henkien kanssa. Ehkä se on vain kansanperinnettä, mutta kun aurinko laskee ja varjot pitenevät, on helppo uskoa, että puut kuiskivat jotain meille, jotka osaamme pysähtyä kuuntelemaan. Se on se mystiikka, joka tekee Oittaasta enemmän kuin vain urheilualueen; se on paikka, jossa voi tuntea olevansa osa jotain paljon suurempaa.
Nyt minä haastan teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan tarkkailkaa. Etsikää niitä pieniä merkkejä menneisyydestä – ehkäpä vanha kivi, joka on aseteltu tarkoituksella, tai puu, joka on kasvanut oudosti kertoakseen jotain menneestä. Pysähtykää hetkeksi ja kysykää itseltänne: mitä tarinaa tämä nimenomainen kohta haluaisi kertoa minulle? Meidän on tärkeää muistaa, että me olemme vain vieraita täällä, hetkellisiä kulkijoita tässä ikiaikaisessa vihreydessä. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne löytää oma salaisuutenne Oittaan sydämestä.